Koulukiusaamista vai kolonialismia?
(My second exception in the history of this blog: this is in Finnish — as I try to make my point very clear — and I’ve realized that there is a bit of a threshold with English).
Koulukiusaamista vai kolonialismia? Ei kumpaakaan, mutta parempaa vertausta en keksi Sanoma Magazines Finlandin tavalle toimia. Isomman oikeudella otetaan kaikki — vain siksi, että voimaa löytyy.
SMF lähestyi joulunpyhinä avustajiaan yksipuolisesti laaditulla sopimuksella, jossa se sanelee suurimman oikeudella ne säännöt, millä työtä jatkossa tehdään. “Allekirjoita tai työt loppuvat — me emme neuvottele” oli kustantajan tyly viesti. Sopimusnivaska takaa SMF:lle täysin vapaat kädet tehdä mitä haluaa käsiinsä saamalla materiaalilla — tai olla tekemättä, jos niin tuntuu. Haudata se arkistoihin maailman tappiin saakka.
300 SMF:lle työskentelevää/työskennellyttä ammattifreelanceria ilmoitti eilen omalla nimellään, ettei tule tällaista hyväksymään. Lista on kattava — tunnistan sieltä valokuvaajista maamme parhaat tekijät. Lisättäköön: jos joku ihmettelee miksi nimeni ei ole mukana: olisin ylpeä, jos voisin pistää nimeni tuohon listaan, mutta en itse työskentele SMF:lle.
Kyseinen “sopimus” on aika raskasta luettavaa — ja vaikka olenkin ehkä käynyt keskivertoa enemmän kouluja, en minäkään jaksa sitä ajatuksella loppuun kahlata (tässä linkki, sitä on 8 sivua) Onneksi SMF tietää tämän ja heidän johtava lakimiehensä Antti Ikonen hieman alentuvaan sävyyn valittelikin, että “ymmärrämme, että tämä on vaikeaa luettavaa teille avustajille, kun ette ole tällaiseen tottuneet…”
Käytännön esimerkki
Hypoteetinen tilanne: JOS minulle olisi tällaista tarjottu, JOS olisin sen allekirjoittanut ja työni olisi tuon sopimuksen tekstin alaista.
Kuvitellaan hieman…
1) Haluan tehdä retrospektiivisen kirjan — vaikkapa oppikirjan omista kuvistani, oppaan urheiluvalokuvaukseen. Ei onnistu. En saa käyttää omia kuviani mihinkään kaupalliseen tarkoitukseen.
2) Jostain syystä haluaisin, että minun kuviani EI KÄYTETÄ jossain yhteydessä — sanotaan kirjassa/multimediaprojektissa — vaikkapa yhteydessä, jonka aihepiiri sotii minun maaimankuvaani vastaan. En pysty sitä estämään ja SMF voi tehdä mitä haluaa — globaalisti. SMF pitää itsellään 100% mahdollisista tuloista.
3) Jos kohdassa kaksi mainittu kirja (jota en siis halua julkaistavan) aiheuttaa kiistaa tai oikeustoimia — esim. joku kuvissani esiintyvä henkilö nostaa siitä kanteen — minä vastaan, sillä sopimus säilyttää kaikki vastuut minulle. Niin… ja edelleen SMF pitää 100% tuloista.
4) Jos SMF mainostaa tätä kirjaa — kutsutaan sitä nyt vaikka “Urheilukuvauksen ABC” ‑nimellä ‑esimerkiksi Palanderin nassulla: Kalle soittaa minulle, kysyy tuttuun tyyliinsä “Mitä V..tua?” ja lähettää laskun. Minä maksan. SMF pitää 100% tuloista.
5) Jos SMF vaikka käyttää tämän blogijutun alussa olevaa kuvaa kirjassaan — minä vastaan ja maksan vahingonkorvaukset (sillä olympialaisissa kuvaaminen ja olympiarenkaiden käyttö on tarkoin rajattu). Ja tietysti: SMF pitää 100% tuloista.
6) Olen myös multimediatuottaja. Haluaisin tehdä multimediaprojektin jonkun legendaarisen valokuvaajan työhön pohjaten. Puhtaasti esimerkin vuoksi otetaan vaikka Hannes H, jonka työtä kunnioitan todella paljon. Jos hän olisi tuollaisen sopimuksen alla… Ei onnistu. Kustantaja tosin voisi saada asiasta kuultuaan hyvän idean tehdä tämä ehdottamani itse — ilman mitään velvollisuutta kysyä tekijältä — ja arvaatte varmaan: pitää 100% tuotoista. Hannes ei saisi senttiäkään.
Kysymys: jos sinä olisit visuaalinen ammattilainen ja saisit leipäsi siitä, että kuvasi näkyvät ‑allekirjoittaisitko?
Miksi olen huolestunut?
Kuten mainitsin, minulle tätä ei ole tarjottu, koska en SMF:lle tällä hetkellä työskentele. Mutta kun yksi maailman mittakaavassakin noteerattavista kustantajista saa isomman oikeudella jotain näin absurdia lävitse, siirtyy käytäntö nopeasti muille pienemmille tekijöille — jopa lainsäädöntöön. Rahalla on helppo lobata… Kuten englaniksi sanotaan: “Money talks and bullshit walks…”
Unohtuu se asia, että käsite copyright on syntynyt siksi, että se palvelee kaikkien etua — niin tekijöiden kuten myös yhteiskunnan. Nyt SMF:n ajama sopimus (ja muut vastaavat) ovat puhtaasti isojen korporaatioden taloudellista etua tavoittelevia kyykytyskäskyjä.Niitä ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua sopimuksiksi. Siinä kärsii ensimmäisessä aallossa tavalliset ihmiset (tekijät ja lukijat), toisessa vaiheessa hyvin nopeasti koko yhteiskuntarakenne.
Journalismia — ja kuka sitä tekee
Ymmärrettävästi: operoiva voima ei ole journalismi — vielä vähemmän laatujournalismi. Business määrää — “paperinvärjäysteollisuus” kuten eräs ystäväni risti käsitteen “journalismi” — tulee vikisten perässä.
Kysyn yhden kysymyksen johon jokainen voi itse mielessään miettiä vastausta: 300 maan parasta visualistia kokee tilanteen niin epätoivoiseksi, että tekevät omalla nimellään julkisen listan, jossa he yksiselitteisesti tyrmäävät tällaisen toiminnan. Omalla nimellään — riskeeraten itsensä ja perheensä toimeentulon jatkossa (josta en voi muuta sanoa kuin RESPECT ja kumartaa todella syvään). Mukana mm. tämän vuoden valokuva Finlandian voittaja. Sellaisia nimiä, joiden rinnalla oma osaaminen täysin kalpenee. Maan parhaat tekijät yksinkertaisesti.
Ja nyt se kysymys: miksi tästä uutisoi valtamediasta tänään Turun Sanomat ja eilen Markkinointi&Mainonta ja… ja siinähän ne olivatkin. Yritin selata Helsingin Sanomia lävitse… mutta asia ei ilmeisesti ole riittävän tärkeä ylittämään uutiskynnystä. Ilta-Sanomat kyllä lupaavasti otsikoi “300 Sikaa” — mutta se olikin todellinen uutinen.
Ja sanomattakin siis selvää: SMF/HS/IS ovat saamaa yhtiötä — kaikki ajavat samanlaisia sopimuksia maan vakiintuvaksi tavaksi.
Onko päätösvalta siitä kuka tekee ja mitä tehdään siirtynyt toimituksen yläpuolelle lakimiehille? Sinänsä: juristihan tekee vain työtään kun yrittää maksimoida yhtiönsä saaman edun — oli se sitten rahaa tai immateriaalioikeuksia — jotka loppupeleissä ovat siis täysin sama asia. Kiristää peukaloruuvia niin tiukkaan kun sen lain puitteissa on mahdollista. Ylitsekin, jos uskoo, että toisella puolella ei ole mahdollisuutta palkata samanlaista lakimiesten armeijaa.
Journalistista toimintaa pitäisi ohjata päätoimittajien… tekevätkö he niin? Kirjoitetaanko siitä, mikä oikeasti on tärkeää tai kiinnostavaa — vai vaan siitä, mikä voidaan levittää mahdollisimman laajasti ja hyvällä katteella?
Jos haluaa nähdä mihin johtaa se, että mediaa ohjataan vain taloudellisin periaattein, kannattaa ehkä tutkailla Berlusconin Italiaa, jossa yksi taloudellisesti vahva mediatalo on dominoinut. Yleinen sivistystaso, talous, korruptio… mutta kuten joku nuorempi sanoisi: “mitä välii, hei… meil on viihdettä”.
Heijastukset yhteiskuntaan
Niitä on kaksi mielestäni. Ensimmäinen on helppo: Lehdistö, joka toimii journalistisin periaattein eikä maksimaalisen hyödyn tavoittelun ehdoin on yhteiskunnan kannalta ensiarvoisen tärkeää. Tämän pitäisi olla niin selvää, ettei sitä tarvitse edes mainita. Pitäisi käydä selväksi jo peruskoulun alaluokilla.
Toinen on mielestäni erittäin mielenkiintoinen: hyväksymmekö me yhteiskuntana, että suuret korporaatiot voivat alihankittaa suurimman osan työstään alihankkijoille ja sanella sitten yksipuolisesti ne ehdot — määräävää markkina-asemaa ja puhtaasti isomman voimaa käyttäen — joilla työtä tehdään. Mitä tapahtui sille, että ihmisiä oikeasti palkataan töihin?
Olemmeko ajautumassa kohti yhteiskuntaa, joissa meillä on leegio suuryrityksiä, joiden tehtävä on vain tuottaa maksimaalinen voitto… ja pohjaton kaivo “yrittäjiä” joita voidaan kohdella miten halutaan. Todellisia yksinyrittäjiä, sillä laki kieltää heidän järjestäytymisensä. Purukumimalli: pureskellaan, pureskellaan… ja syljetään pois. Kuten Mikael Pentikäinen, Helsingin Sanomien päätoimittaja radiohaastattelussa totesi: “Nehän ovat yrittäjiä… ei journalistiliitto voi niitä edustaa”.
Tai lakaistaan kaikki osaaminen pois Eila Kaisla — tyyppisiksi vuokrataloiksi (ja huom. en kritisoi EK:ta tässä millään tavalla), josta tarvittaessa saa halpaa massaa muutamaksi tunniksi töihin. Näinhän Oravamedia (ent. Yhtyneet Kuvalehdet, ent. Otavamedia) toimi tuossa vuoden vaihteessa. (Kehoitan ennenkaikkea kiinnittämään huomiota viimeiseen riviin).
En kirjoita yhteiskunnasta sen enempää — en katso olevani oikea henkilö siihen. Mutta jään pohtimaan: jos todelliset media-ammattilaiset eivät nyt saa ääntään kuuluville — ihmiset jotka työkseen sitä tekevät — niin mikä syrjitty ammattiryhmä siihen jatkossa pystyy?
Mieleen tulee myös kenraali Adold Ehnroothin legendaariset sanat: “Yhteiskunta joka ei pysty pitämään huolta heikoimmistaan on heikko yhteiskunta”
“Yhteiskunta joka ei pysty pitämään huolta heikoimmistaan on heikko yhteiskunta”
Kahden pienen lapsen isänä pohdin sitä jatkuvasti. Onko tämä todella se suunta johon haluamme maatamme kehittää ja se perintö jonka haluamme jättää?
Median murros
Media on muuttumassa seuraavan kymmen vuoden aikana rajummin kuin koskaan meidän elinaikanamme. En vedä keskusteluun Gutenberg-korttia, mutta väitän, että edes television tuleminen ei ollut niin suuri muutos, kun mitä nyt todistamme.
Kaikki ammattilaiset tietävät tämän, uskoisin. Kaikki ovat peloissaan ja epävarmoja siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kirjoitiin lyhyen kolumnin Journalisti-lehteen aiheesta, jossa loppusanoissa kyseenalaistin kustantajan roolia tulevaisuudessa. Meiltä on hyvinkin nopeaan tahtiin tuotannon kustannuksista poistumassa (sanomalehti)paperi, painokoneet ja logistiikka — eli käytännössä n. 70% kustannuksista lakkaa olemasta.
Tähän mennessä kustantaja on tehnyt juuri sitä: “kustantanut” eli luonut median/alustan, jossa tekijät — korvausta vastaan — ovat saaneet äänensä kuuluville. Painanut tuotteen ja jaellut sen. Mikä on kustantajan rooli tämän murroksen jälkeen? Yleensä: onko sitä?
Puhun tyypillisesti sanomalehdistä, mutta aikakauslehdet seuraavat perässä. Näin ollen ymmärrän täysin “kustantajien” paniikin.
Mutta kuitenkin: jotenkin ihan sillä kuuluisalla maalaisjärjellä ajateltuna kannattaisiko ehkä sittenkin pitää kiinni niistä huipputekijöistä, jotka tuottavat sellaista jälkeä josta joku haluaa tulevaisuudessakin jotain maksaa? Kyllähän tekstiä ja kuvaa on maailma täynnä, ei se ole ongelma. Sisällön suhteen meillä on enemmänkin filteröinti-ongelma: miten löytää se huippujälki ja saada se näkyville tuosta massasta, jota tulvii joka tuutista?
Ja vihjeenä SMF:n suuntaan: sen huippujäljen tekijät ovat tuolla listalla. Tämä on pieni maa ja ne ovat tuossa. Kyllä: siitä puuttuu iso liuta ammattilaisia, mutta he eivät tällä hetkellä työskentele SMF:lle. Jos haluatte hyviä kuvia keskisormesta, niin tuota “sopimusta” kannattaa tyrkyttää heillekin.
Loppusanat
Joskus kuusikymmenluvun alussa HKL:n busseissa oli vielä rahastajia, näin muistan. Mutta: ajat muuttuivat ja ammatti katosi. Onko samalla tavalla käymässä vähän pidemmässä juoksussa perinteiselle kustantajalle? Ja ovatko ne ylimmän kerroksen lakikoulun käyneet pukumiehet omineet itselleen uuden ammattinimikkeen — kun se HKL:n busseista vapautui markkinoille — nimeltä “rahastajat”?
Heille journalistinen sisältö vain kauppatavara. Kuta halvemmalla ja laajemmin oikeuksin sen voi itselleen kiristää, sitä paremman katteen sille saa. Mitäs se “journalistinen sisältö” on… ei sillä niin väliä, pääasia on, että se on halpaa ja vapaasti myytävissä eteenpäin. Kuvat: ei niin huonoa, ettei kelpaisi meille, jos se on halpa. Eikä niistä tekijöistä ole väliä… nehän ovat freelancereita.
Surullisinta kaikessa: tässä pelon ja ahdistuksen ilmapiirissä meidän lehdistömme käpertyy kokoon, eikä edes kirjoita tästä.
86 Replies to “Koulukiusaamista vai kolonialismia?”
Well said Kari. I could read the Finnish and everything you say is very pertinent. It seems to be part of a depressing global trend whereby journalistic skills are increasingly undervalued and journalists’ rights undermined.
Thanks Tim -
it’s just so totally absurd what is going on. Journalism is about content, not about who has the printing press… And it’s about the visual… no, take that again: it’s about VISUAL content in the future. When we go over the tipping point with tablets, the need for high quality visual content will multiply exponentially.
How do they think they can differentiate from the gray mass?
K
Hienosti kiteytetty. Kiitos!
Se miten valtava vaikutus tällä asialla tuleekaan olemaan yhteiskunnallisesti on mielestäni erittäin huolestuttavaa.
Järjellistä sopimusta ja työskentelyilmapiiriä ei voi syntyä tavalla jota Sanoma Magazines Finland nyt toimii . Ne ostosuhteet, jotka tälläisessa ilmapiirissä ja tilanteessa syntyvät eivät perustu normaaliin käytäntöön yritysten välillä tehtävistä sopimuksista, vaan painostukseen.
Sopimus syntyy neuvottelemalla, ei sanelemalla. Määräävän markkina-aseman käyttö tällä tavoin on todella huonosti pelattua peliä.
Mutta ei huolta! Me kyllä keksimme keinot.
Selvästikkin on aika miettiä asiat uusiksi ja tehdä selväksi millaisilla säännöillä suostumme olemaan mukana sisällöntuottajina. Ei ole toista ovea jonka takaa löytyisi korvaavia tekijöitä. Uskokaan huviksenne, kyse on vaan pelistä, jonka tasan varmasti häviää jos rupeaa pelkäämään. Mutta voittaa kun uskoo itseensä, luottaa muihin ja pitää päämäärän kirkkaana!
Sopimus vaikuttaa aikalailla Työsopimukselta. Yksinkertaisesti kait haluavat sanoa että Työsopimuksen alaisen työn tulokset ovat SMF omaisuutta.
Eivät suinkaan kaikki kuvat, vaan tilatussa/ostetussa kuvaustilanteessa tehdyt Aineistot — on tietysti tärkeää on jotenkin rajata se mikä kuvasarja kuuluu tuon sopimuksen piiriin ja mikä on vapaa-ajan kuvaamista.
En näe tuossa varsinaisessa sopimustekstissä mitään machiavellimäistä kyykytysaspektia.
Mites ajattelit sen rajata? Ja varoituksen sana: olen tätä useammaltakin juristilta kysynyt… päättyy aina “niin, mut toi on eri/spesiaali tilanne…” Ongelma: mun elämäni on näitä spesiaalitilanteita, päivittäin…
Koska käytät sanaa työsopimus, oletan että tiedät mistä puhut. Paitsi että tämä ei ole työsopimus. Asiakas ostaa kuvattavalta julkaisuoikeuksia — siinä kaikki. Nyt asiakas haluaa hallinnoida kaikkea — just in case ja kun tuota lihastakin lakiosastolta löytyy ja maassa aikamoinen valta-asema — tekisi mieli sanoa lähes monopoli. Jopa maailmanlaajuisesti huomattava valta.
On täysin absurdi tilanne, että Ilta-Sanomiin tänään kuvannut menisi huomenna kauppaamaan niitä Iltalehdelle. Tai Avulle kuvaava Seuraan. Tyypillisesti (sanoisin aina) eri ihmiset avustavat eri taloja juuri hygieenisyyssyistä. Joita ei ole koskaan tarvinnut selitellä, ne on itsestään selvät.
Avustaja voi erehtyä: ne klassiset ensimmäinen ja viimeinen kerta. Riittää, että joku edes luulee sinun myyneen kilpailijalle… koska avustajalle ei ole irtisanomisaikaa. Delete-nappi puhelinnumerolle riittää. Joten ymmärrettävästi olemme kovin, kovin varovaisia.
Laajat (laajemmat kuin nyt vakiona olevat) julkaisuoikeudet ovat itsestään selvä: ne tarvitaan, jotta kukaan talo voisi pysyä hengissä, edes vähän aikaa. Ne kuitenkin neuvotellaan ja niille laitetaan hinta. Sopimiseen mielestäni kuuluu aina (ainakin) kaksi puolta.
Mutta mitä minä tiedän…kuten Ikonen totesi: kun on vain valokuvaaja, niin on vähän vaikeata ymmärtää pitkiä lauseita.
Työsopimukseltapa hyvinkin, tosin he eivät maksa minulle kamerakalustoa, eläkevakuutusta, sairaspäivärahaa, lomarahaa jne.. mitä työntekijä saa automaattisesti. Ja kyykytys on siinä että vaaditaan neuvottelematta nimeä paperiin tai työt loppuu… Vai eikö mielestäsi…?
Hyvin kirjoitettu! Tarjosin syksyllä erääseen Sanoman lehdistä kuvitettua juttua, ja aihe olisi päätoimittajalle sopinut. Tietoisena kyseisestä sopimuksesta ja yhtiön aikomuksesta ottaa sen käyttöön, halusin sopia toimittamani materiaalin tekijänoikeuksista etukäteen päätoimittajan kanssa. Siihen viesti oli yksioikoinen: “Et ole toimittanut vielä mitään. Laita valmis materiaali tulemaan, katsotaan asiaa sitten.”.
Sanomattakin selvää, että en tarjonnut heille mitään.
Mitäs tämä tarkoittaa:
– Lukijat vaativat ja odottavat niin lehtien kuin digitaalisten kanavienkin ulkoasulta yhä enemmän. Menestyneimmissä aikakauslehdissä kokonaisvaltainen visuaalisuus on jo pitkään ollut osa brändin ydintä muun sisällön rinnalla. Persoonallinen ja erottuva ulkoasu on erottamaton osa lukukokemusta. Se palvelee, tarjoaa elämyksiä ja houkuttelee yhä uusia lukijoita brändin pariin kaikissa kanavissa. Alamme markkinajohtajana haluamme panostaa visuaaliseen osaamiseen sen kaikilla osa-alueilla, Sanoma Magazinesin aikakauslehtien kustantaja Riitta Pollari toteaa.
http://www.sanomamagazines.fi/yritysinfo/mediamateriaali/tiedotteet/art1758-Sanoma-Magazines-panostaa-lehtiensa-visuaalisuuteen-.html
Okei, palkkasivat muutaman ad:n ja visualistin, nappasivat meiltäkin hyvän tekijän. Mutta loistava ulkoasupäällikö ei ihan riitä, mikäli valokuvat ovat huonoja.
Nostan hattua noille 300:lle ammattilaiselle, jotka kieltäytyvät työskentelemästä huonoin ehdoin. Hesarin kuvallinen taso laski huomattavasti kun he lakkasivat käyttämästä freekuvaajia, jotka eivät allekirjoittaneet riistosopimusta. Toivottavasti SMF huomaa saman. Mielestäni heillä ei ole varaa päästää heille työskennelleitä loistavia freekkuja käsistään!
Moi Tiina -
hienoa löytää sinut kommenteista. Minun oli pakko nostaa näkyville toi Pollarin lausahdus, johon linkkisikin viittaa.
Siis Paavo Väyrynenkin on huono selittelijä hänen rinnallaan (tämä on minun korrekti tapa ilmaista, että käsittämätöntä p.…aa).
Intouduin lukemaan heidän sivujaan hetken: oli siis loistavaa, että “Sara” ja “Sport” lopetettiin ja tekijät siirtyivät “vahvistamaan” heidän ah, niin puhtoista brandia. Katselin ko. lehtien (entisten) tekijöitä: varmasti kaikki todella tyytyväisiä tapahtuneeseen. Useampikin tuttu siellä.
Ja nyt huomaan, että tämä tiedote on annettu tänään… olisi kiva tietää, kumpi voitti klikkausten määrässä — heidän tiedoitteensa vai tämä blogipostaus. Katselin, että äsken jutun oli lukenut tänään noin 3000 ihmistä.
Ei, että se olisi arvo sinällään. Mutta toivottavasti lukijoiden joukossa on mainostajia ja älykkäitä ihmisiä, jotka ajattelevat omilla aivoillaan.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Kunnioitus rohkealle joukolle, jotka laittavat itsensä peliin meidän kaikkien friikkujen puolesta.
Vaikka en työskentele media-alalla, olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa!
Arvioisin melko vahvasti, että tekstissa vahvasti riistämisestä syyttämäsi lakimiehet eivät ole se riiston lähde, vaan käsky on tullut ylempää. Luultavasti se on mennyt niin, että päätoimittaja tai joku muu henkilö kuka nyt vastaakin talon talousasioista on antanut lakimiehille toimeksiannon, että tehkää meille maksimaalisen hyödyllinen avustajasopimus.
(Vastaan nopeasti, olen hieman vaikeassa paikassa…) Onko kysymys lakimiehestä, vuorineuvoksesta, toimitusjohtajasta… on oikeastaan yhdentekevää. Olennaista on: käyttääkö journalistista harkintaa päätoimittaja vai talousasioista vastaava (oli hän sitten lakimies, putkimies tai oloneuvos).
Niinä kuuluisina vanhoina hyvinä aikoina lehtiä johtivat päätoimittajat. Kysyn: johtaako edelleen? Ja mitä tämä tarkoitaa yhteiskunnalle suuressa kuvassa ja pitkässä juoksussa? Kuinka monen titteli on kustantaja tai toimitusjohtaja — päätoimittajuuden lisäksi?
Mikäli oikein muistan — ja tämä vain esimerkin vuoksi — HS:n johtoryhmässä ei ole yhtään journalistiselta taustalta tulevaa. Jos katsot Kim Ignatiuksen määrittelemiä Sanomien arvoja, niin siellä ensimmäisenä “Sanomat on hyvä ja vahva osingon maksaja”.Sen ymmmärränkin olevan mediatalolle tärkeää…
Minusta huolestuttavaa tässä on se että tälläinen arvomaailma, asenne ja toimintatapakulttuuri on kyseisessä firmassa, siis se että halutaan sanella, ei kunnioiteta, ja suorastaan pyydetään kuvaajalta mahdollisuutta rikkoa tekijänoikeuslakia, ja tämä on siis hyväksytty paitsi lakimiesten taholta niin pakkohan tämän on olla myös toimivan johdon taholta. Mihin katosi journalistiset periaatteet; puolueeton, lakeja ja moraalia kunnioittava asenne, jne… Se että tälläinen arvomaailma ja näkemys leviää muuaallekin lienee ajan kysymys, ja alan johtavana tahona odottaisin paljon parempaa kuin mitä ns. “sopimus” pitää sisällään. Suomesta taitaa puuttua kuluttajansuoja virastoa vastaava taho joka puuttuisi näihin sopimuksiin, joissa suorastaan pyydetään lupaa rikkoa tekijänoikeuslakia eli toisin sanoen tämä on läpinäkyvän surkea yritys toimia lain yläpuolella.
Vuosia sitten MTV3 ja muistaakseni myös Nelonen (SMF yllättäen) pyrki tekemään näyttelijöiden kanssa samantyyppisen sopimuksen jossa kaikki levitysoikeudet olisi hoidettu kertamaksulla eikä niin että esim. jos jostain sarjasta julkaistaankin myöhemmin DVD niin mitään lisäkorvauksia ei olisi tarvinnut maksaa… hyvin samanhenkinen yritys. Asia muistaakseni raukesi kun näyttelijä liitto oli lakossa yli vuoden, tosin aika heikko lakko koska monikaan ei sitä noudattanut, ymmärrän hyvin ettei salkkari näyttelijöillä ollut moiseen lakkoon varaa ja taisivatpa erotakkin liitosta.
Huolestuttavaa on myös se että tämä on hyvä esimerkki siitä miten alaa joka on yksinyrittäjävaltainen yritetään lakaista maan rakoon polkemalla työntekijän oikeuksia sillä varjolla että he ovat “yksityisyrittäjiä”. Häpeä Hesari.
Sama linja joka saralla. E.Aarnio sanoi dokkarissaan muotoilusta,“joka jannulla varaa hankkia laitteet jolla tehdä tuote”-muotoilun merkitys korostuu..tässä sama,sisältö..joka jannulla varaa ostaa digipokkari, mutta se sisältö… Päätoimittajako se napsii kuvat työhuoneen ikkunasta mitä ei kansainvälisistä kuvapankeista osteta? Ollaan kulttuuripääkaupunkia niin että,-samalla hakataan asfaltin rakoon kaikkia kulttuuri ja taidealojen osaajia!
Asiaa Kari.
Yksi syy lisää lopettaa Hesarin ja muiden SMF lehtien tilaus.
Se on todella lähellä nyt.
Ainoa tapa vaikuttaa?
Se todella voi olla hyvä tapa vaikuttaa. Peruuttaa tilaukset nyt — ja kertoa syy miksi niin tekee. Ja vaikka luvata harkita asiaa uudelleen mikäli SMF päättää ottaa pään… sieltä jostakin… pois ja ruveta vähän ajattelemaan.
Tiedän ainakin 300 ammatilaista jotka arvostaisivat sitä tekoa suuresti.
Melkein tekisi mieleni tästäkin syyttää kamera- ja puhelinvalmistajia markkinoiden ylitarjonnasta. Tavallaan surullinen tosiseikkahan on, että nykyaikana kuka tahansa voi ottaa valokuvia mistä tahansa halvalla (pikkupokkarit ja kameralla varustetut puhelimet), ja ihmisiä kannustetaan ottamaan kuvia, dokumentoimaan ympäröivää maailmaansa — ja lähettämään kuvansa lehtifirmoille jotka maksavat kuvista leffalippuja tai jonkin pienen nimellisen rahasumman.
Väittäisin että SMF on muiden tapaan herännyt siihen todellisuuteen, että nykyaikana kuvien ei tarvitse enää olla hifiä, vaan pieni pikkelsimössöinen tärähtänyt kännykkäkuvakin riittää kertomaan tilanteesta, ja mikä parasta, korvauksetkin ovat mitättömiä. Tätä hyväksikäytetään surutta, koska valtaosa ihmisistä on tyytyväisiä jo pelkästään siitä että näkevät oman kuvansa jossain painetussa mediassa, tekijänoikeusdilemmathan eivät liiemmälti paina — eiväthän he ole taiteilijoita.
SMF:llekin riittää varmasti se joukko joka tuon 300 henkilön ulkopuolelle jäi. Taso ei välttämättä ole yhtä kovaa, mutta vaakakupissa painaa selkeästi se että saavat kuvansa Sanoman lehtiin ja portfolioonsa hienon merkinnän.
Toisaalta tässä on vahvasti kyse myös erottumisesta. Selkeästi SMF ei halua tätä tehdä, toisin kuin esim. National Geographic tai Time, jotka edelleen vannovat hyvän valokuvan nimeen.
Huonojen kameroiden valmistajia tästä ei voi syyttää. Eihän kenestäkään tule valokuvaajaa sillä, että ostaa hyvän tai huonon kameran. Siihen vaaditaan koulutus tai pitkä työkokemus lahjakkuuden lisäksi.
Ongelmana on, että me kuluttajat hyväksymme ammattitaidottomien kuvaajien käyttämisen ostamalla lehtiä. Vastuu kuvajournalismista on oikeastaan sysätty meille, jotka olemme huonoimpia mahdollisia arvioimaan sitä.
Joissakin maissa valokuvaajan ammattinimike on suojattu, ja lehdet eivät saa käyttää muiden kuin heidän ottamiaan kuvia. Meidän olisi syytä mennä perässä. Ja sama pätee moneen muuhunkin ammattiin.
Leevi — puhut monesta asiasta, jotka kaikki vaatisivat vähän pidempää pohdintaa. Nostan vain viimeisen: erottuminen. Kuvan tai tekstin saaminen ei enää ole ongelma. Sitä tulee joka tuutista. Voidaan jopa puhua informaatio- tai mediaähkystä.
Olennainen kysymys: miten siitä massasta erotutaan?
Ja ainoa vastaus: laadulla ja sillä, että sisältö on mielenkiintoista. Ja tulevaisuudessa visuaalisuus tässä vielä korostuu. Kuva/kuvat eivät ole jutun kuvitusta vaan usein se itse sisältö. Onko se sen arvoista että haluat siitä jotain maksaa — olet sitten mainostaja tai lukija?
Ihmettelen, olisiko aika kaikkien valokuvaajien ja freekkujen perustaa oma kuvatoimisto? Siinähän saattaisi olla sopiva vastapaino kyseisellä tavalla toimiville yrityksille. Luulisi, että kyse ei olisi niinkään paljon perustamiskustannuksista.
Olen kulkueessa mukana mikäli semmoinen on tarpeen järjestää.
Hei
En ole itse sisällöntuottaja, mutta tällainen asia kismittää suunnattomasti. Kysymys kuuluukin: mitä tälle voi tehdä? Hyvin kuuma aihe muuallakin maailmassa — mitä tehdä kun media ei raportoi? Eikö Suomesta muka löydy yhtään julkaisua blogosfäärin lisäksi, missä tällainen asia saisi julkisuutta?
Sopimuksen jyräämistavasta, kuvatsurnalismin laadusta ennen ja jälkeen sopimuksen tai sisältöjen oikeuksista ja työntekijän tai yrittäjän asemasta voi mielestäni kukin olla ideologiansa mukaisesti mitä mieltä vain. Ollako moukka, sisällöllisesti kehno tai egoistinen riistäjä? Valintakysymyksiä.
Haluaisinkin nostaa enemmän esille vastuukysymystä, joka tuntuu jäävän sinänsä tärkeän arvokeskustelun jalkoihin. En näet ymmärrä, miten kukaan voi olla sitä mieltä, että tilanne, missä Sanomilla on valokuviin kaikki oikeudet ja kuvaajalla kaikki vastuut, olisi millään tasolla järjellä selitettävissä. Tähän voisi kirjoitella vertauskuvia ja analogioita, jossa vertaisi Sanomien oikeus/vastuu ‑jakoa yhteiskunnan tai yleensä ihmisyhteisöjen tai lapsenkasvatuksen periaatteisiin, mutta se tuntuu turhalta, koska en ymmärrä, miten tämä voi olla jollekulle epäselvää.
Jutusta ja keskustelusta puuttuu eräs tärkeä aspekti, nimittäin kuvattavan. En ole julkkis, mutta asustan paikkakunnalla, josta tehdään tämän tästä lehtijuttuja. Jokainen täällä asuva joutuu ennemmin tai myöhemmin lehtijuttuun haastateltavaksi — useimmiten kuvan kanssa. Jatkossa en tule antamaan haastatteluja Sanomalle, ja kehotan muita saarelaisia tekemään samoin. Enhän voi enää tietää minne ja millaiseen käyttöön kuvani päätyy.
Kiitos kommentista (ja kiitos kaikille muille yllä; luen kaikki, mutten yksinkertaisesti ehdi vastata jokaiselle — ei se liene tarpeenkaan). Juuri näin. Kuvasi voi päätyä säilykepurkin kanteen jossa mainostetaan ulkosaariston hapansilakkaa, ihan mitä tahansa… koska SMF on myynyt kuvan eteenpäin täysin irrallaan kontekstista.
Ja luonnollisesti sinä suutut… lähettät laskun… ja sen maksaa joku onneton freelancer joka teki omasta mielestään asiallista repparia ulkosaariston elämästä.
Jotenkin tässä skenariossa jotain on pielessä…
Aivan naurettavaa touhua (vaikka en sisällöntuottaja olekaan). Eikös tuo sopimus ole ristiriidassa Suomen lainkin kanssa? Toivottasti protesti tuottaa tulosta, mutta sillä välin yritän edes vähän auttaa ja jaan tämän tekstin Facebookissa.
Useampi juristi on sanonut, että SMF:llä voisi olla petraamisen varaa juridisessa osaamisessaan JA että moni asia luultavasti ei kestäisi oikeudessa riitatapauksessa.
Mutta: vertasin kerran — taisi olla jotain esitelmää varten — oman yritykseni (1 täyspäiväinen työntekijä…) ja Sanomien liikevaihtoa. Oliko siinä 8 vai 10 nollan ero.… eli enemmän kuin promillen tuhannesosa. Uskaltaisitko sinä siinä tilanteessa riitauttaa mitään — vaikka kuinka uskoisit olevasi oikeassa?
Se niistä tasapuolisista neuvottelukumppaneista… ja mikä ei ehkä kirjoituksessani käynyt selväksi (vaikka sen lyhyesti mainitsin): nämä yksityisyrittäjät eivät voi järjestyä. Sanomilta räpsähtää kartellisyyte päälle välittömästi. Sanoma News (siis sama putiikki, käytännössä, vaan pehmeämpi paperi.…) kieltäytyi puhumasta liiton lakimiesten kanssa, koska “nämä eivät voi yrityksiä edustaa…”
Faktana pöytään nyt ensimmäisenä se, että en ole juristi, vaan 22-vuotias opiskelija ja artisti. Yksi asia, mikä pisti kuitenkin heti silmään on se, että Suomi ja suurin osa maailmaa, USA:ta lukuunottamatta ottaa huomioon tekijän moraaliset oikeudet, joita mielestäni tuossa mainitsemassasi kohdassa 2) jyrätään aika rankasti. ( http://en.wikipedia.org/wiki/Moral_rights_(copyright_law) ) Mainitsit, että olet ollut yhteyksissä juristeihin ja mielestäni ainakin tämä kohta kannattaisi käydä vielä uudestaan läpi.
Osku -
tekijänoikeudet ovat tarkoin määritellyt ja perustuvat ns. Bernen konventioon. Niitä voidaan myydä erilaisilla laajuuksilla: yksin, ensi, vapaa, kaikki, etc. (siitähän tässä on kysymys: SMF ilmoitaa että “OTAMME kaikki ja turpa kiinni.”
En rupea erittelemään niitä sen enempää…totean vain: MORAALISET oikeudet tarkoittavat käytännössä tekijän nimen mainitsemista hyvän tavan mukaisesti ja sitä, että teosta ei voi muunnella niin, että se loukkaa tekijää.
Olen ihan varma, että SMF ottaisi moraalisetkin oikeudet, mutta siinä on laki täysin yksiselitteinen: niitä ei voi myydä tai ostaa — ei vaikka haluaisikin.
Pitäisiköhän vähän ironisesti todeta, että en olisi hämmästynyt, jos SMF tähänkin pystyisi…
Olen suurimmalta osalta samaa mieltä, mutta olisin suosinut englannin kieleisen tekstin. ;)
Lehti-konsernit taisivat unohtaa darwinin evoluutioteorian, kun luulivat,
että heidän systeemi toimii ikuisesti, eikä tarvitse kehittyä.
Toi “sopimus” on nyt sammakon viimeinen yritys hypätä kiehuvasta vedestä.
Ei voi muuta kun toivoa, ettei kukaan suostu tohon hommaan.
Kuten itse mainitsitkin, jos yksi onnistuu, seuraava ei ole kaukana.
(Ja olen itse asiassa jo törmänyt tapauksiin, joissa juuri tuollaista vaadittiin. — En suostunut.)
Vaikka multimedia-tuotteiden ja netti levityksen osuus tulee varmasti kasvamaan entisestään, uskon silti ettei ne ihan lähitulevaisuudessa pysty täysin korvaamaan painoa.
(Sanomalehdet menettivät mielestäni jo kauan sitten syynsä olemiseen.)
Asiasta kolmanteen:
Veikkaan että Guttenberg-kortilla tarkoitat kirjapainon keksijää Gutenbergia, mutta saksalaisena minun täytyy huomauttaa, että yhden t:n erolla on tässä tapauksessa suuri merkitys. Guttenberg vs Gutenberg:
http://en.wikipedia.org/wiki/Karl-Theodor_zu_Guttenberg#Resignation_from_all_political_offices
http://en.wikipedia.org/wiki/Johannes_Gutenberg
Toinen on suuri huijari, kun taas toinen on suuri keksijä. ;)
T, Jan
Jan -
kiitos kommentista, en tiennyt että puhut suomea (olen muistavinani jonkun aiemman kommentin jossain toisessa yhteydessä).
Hienoa ajatuksen juoksua tuo Darwin johdatelu — not the fittest but the most adaptive — ja tuo vertaus sammakon viimeiseen hyppyyn kertoo juuri mistä on kysymys.
Sanomalehtien olemassaolosta: kuten sanot, ne menettivät oikeutuksensa jo aikoja sitten. Lopullisesta lopusta ja sen aikataulusta voimme väitellä ja esittää arvioita — mutta olemme varmasti samaa mieltä, että se tulee.
Samoin: se loppu tulee asteittain. Ensi ehkä ip-lehdet.… viimeisenä paikalliset. Mutta: tässä tilanteessa en jauha aiheesta enempää. Palaan takaisin tuohon Darwiniin ja että evoluutiossa säilyy se, joka osaa sopeutua parhaiten: meillä on maassa n 200 000 iPadia (veikkaukseni, pari kuukautta sitten luku oli 170 000) ja meillä on YKSI toimiva iPad päivittäismedia. Siis yksi. Joka sekin jättää paljon toivomisen varaa — mutta kun on yksin, ei tarvitse kilpailla. Ja ei, en laske iPad Appiksi lehden sivusta otettua PDF-kuvaa joka pistetään AppStoreen myyntiin. Niillä ei ole mitään tekemistä oikeasti pädille tehdyn (laatu)journalismin kanssa.
As to mr Gut(t)enberg… :-) Mea culpa, mea culpa… Mukaillen SMF:n juristin Ikosen sanoja — sovittaen ne A.A.Milnen Nalle Puhiin:
“Kun kyseessä on yksinkertainen freelance valokuvaaja, pitää muistaa, että hänen verbaalit kykynsä ovat rajatut”
(orig. “When talking to a bear with a very little brain you have to remember that long words might confuse him”.)
Moi!
Kyllä, muistat oikein, löysin tänne “linnanjuhla-skandaalin” yhteydessä, ja laitoin sen “lehti-mainos-videon” kommenttina jonkun aikaa sitten.
Olisin tyhmä jos pelaisin kaikki kortit heti ensi kerralla (ja sanoisin, että osaan myös suomea — jonkun verran ainakin)!
Millä voisin silloin enää yllättää? ;)
Toi Darwin on lähellä sydäntä, kun itse muutin 2005 saksasta suomeen, oli pakko sopeutua tai mennä lehtitalon reittiä. ;)
Olen täysin samaa mieltä, vaikka olenkin jo vähän old-fashioned enkä omista (vielä) iPadia.
Joo monopoli-asemoista voit sit kirjoittaa uuden blogin.
Niistä on iloa vaan ylläpitäjille, oli se nyt iPad sovellus, SMF tai mikä tahansa.
Mutta tästä sitten joskus enemmän. Mun pitää nyt penkoa blogi-arkistoasi ja kommentoida yhteen juttuun, johon törmäsin aiemmin sattumalla.. ;)
T: Jan
Aivan, niinhän se oli. Olin vain liian väsynyt (ja flunssainen tarkistaakseni). Kiitos siitä — ja kiitos tästä. Hienoa nähdä sinut täällä.
K
kiitos.
En itseasiassa ole kovinkaan yllättynyt. Muilla luovilla aloillahan tämä on aivan normaalia, joten miksi ei valokuvauksenkin maailmassa.
Koodarit, muusikot, käsikirjoittajat, toimittajat ja monet muut luovien alojen sisällöntuottajat ovat jo pitkään olleet tässä koukussa. Ikävää kuulla että myös valokuvaajat on laitettu samanlaisen kiristyksen alle suurilta tilaajilta/mediataloilta.
Tämähän olisi yksinkertaisimmillaan korjattavissa tekijänoikeuslailla. Sellaisella versiolla jossa lähdettäisiin liikkeelle siitä miten sisältöä ja kulttuuria voitaisiin fiksuimmin levittää, ja siitä pointista että tekijä saa palkkansa. Etenevä trendihän on ollut että palkka kuuluu automaattisesti vain ja ainoastaan tekijänoikeuksien haltijoille. Nämä taasen ei välttämättä ole sisältöä tuottavia tahoja, tai edes sitä rahoittavia tahoja.
Onnea kamppailullenne SMF vastaan. Valitettavasti taitaa olla taisto tuulimyllyjä vastaan. Joku harjoittelija kuitenkin tekee työn niinkuin tilaaja haluaa, ja vaikka ilmaiseksi. Laadullahan ei ole väliä jos saa halvalla tai peräti ilmaiseksi.
Saku -
väännän vähän sanojasi (ja tiedän, että liioittelen näin tehdessäni):
Eli siis: Muilla menee päin helvettiä, joten miksei teilläkin?
Sori, en niele tuota ihan pureskelematta. Oletko koskaan kuullut kyynisestä asenteesta, jolla olisi luotu mitään uutta?
Huhhu! Aika hurjaa… Toivottavasti jengi pystyy pysymään lujana eikä hypi tuohon mukaan. Ei tällä istumalta näytä kovin reilun hengen idealta.
Hieno kirjoitus, juuri näin se tuntuu menevän.
Itseä tuossa sopimuksessa kummastuttaa tuo pykälien päällekkäisyys. Mikäli nyt ollaan tuossa tekstin scenaariossa 3 ja raastuvassa tavataan, siellä kuvassa esiintyvä vaatii kuvaajalta hänestä julkaistujen kuvien poistamista, mihin hänellä ymmärtääkseni on oikeus. Miten kuvaaja voi silloin poistaa kuvat SMF:n julkaisusta, johon hänellä ei ole mitään määräämisvaltaa, mutta vastuu kuvasta hänellä kuitenkin on.
Itse olen sikäli kovin luottavainen siihen, että mikäli ne ketkä tuon sopimuksen ovat allekirjoittaneet joskus joutuvat käräjille vastuukysymyksestä, vapautuvat vastuusta, koska sopimus edellyttää asioita joita ei vaan yksinkertaisesti kenelläkään ole mahdollisuutta toteuttaa ja jos nyt järjellä ajatellaan, on heidät lähinnä pakotettu hyväksymään heille mahdoton sopimus.
Harri -
kiitos kommentista. Eikö tässä kuitenkin ole outoa, että puhutaan luovan työn tekijöistä — ja ensimmäisenä he joutuvat miettimään vastuukysymyksiä ja kuka maksaa riitatilanteessa, kuka maksaa oikeudenkäynnin.…
Kun pitäisi keskustella visuaalisuuden tulevaisuudesta, median muutoksesta, näkemyksen kehittämisestä… Yrittää rakentaa sitä tulevaisuutta — AUTTAA näitä nyt peukaloruuvin vääntäjiksi ryhtyneitä mediataloja — KEHITTÄÄ alaa eteenpäin…
No joo… Näinhän se on. Itse kun toimii hieman mainosalalla ja loppu työ onkin lähinnä yksityisten ihmisten kuvaamista, niin sitä on jo jotenkin aivopesty siihen, että valokuvaajan pitää turvata selustansa ja tehdä sopimuksia puolin toisin. Huomannut kyllä on itsekin, että luovuushan tuollaisesta kärsii, kun oikaisee ideassa, ettei tarvisi tehdä taas yhtä vastuuvapaussopimusta.
Tilanne vaan on sikäli ongelmallinen, että tavallinen freekku on taistelussa aika heikoilla. Koulut lykkäävät joka vuosi ulos valtavia määriä uusia valokuvaajia, toimittajia ja graafikoita. Kaikkien näiden unelmana on päästä töihin jollekin suurelle tekijälle, kenelläkään näistä ei ole portfoliossa kovinkaan kummallisia oikeita duuneja tehtynä. Niinpä he mieluusti allekirjoittavat tuon sopimuksen ja kelpuuttavat vieläpä pienemmän palkkionkin, kun heille luvataan, että meiltä pääset valokeilaan. Isojen talojen on helppo valita tuolta joukosta lahjakkaimmat ja käyttää heitä, kunnes seuraava vuosikurssi valmistuu.
Lehdet tuottavat noilla “harjoittelijoilla” väheneville tilaajille kutakuinkin kelpaavaa materiaalia. Tämän seurauksena media jatkaa näivettymistään ja me sivustaseuraavat jännityksellä katsomme, että syntyykö noista savuavista raunioista joku uusi fenix-lintu. Tähän en usko, niin kauan kun kouluissa ei kaikkia opeteta ymmärtämään mediaa ja siten arvostamaan hyvää journalismia tai hyviä kuvia ja niin kauan kun mediataloilla suunnan sanelee osakkeenomistajat enemmistö päätöksin, ei varmasti ole odotettavissa mitään hyvää. Luonteeltani olen vähän pessimisti, mutta toivotaan, että olen väärässä.
Flickrin kuvagallerioita selatessa on helppo yhtyä Leevin kommenttiin siitä, miten teknisesti korkealaatuista kuvaa ei-ammattilaisetkin voivat nykyään tuottaa. Törmään päivittäin moneen harrastelijan kuvaan tai videoon, jotka on pakko tallentaa kirjanmerkeiksi kansioon “Opettele nämä”. Luovalla alalla kukaan ei ole valmis.
Tässä ei kuitenkaan ole kysymys vain siitä, voivatko suuret kustantajat saada lehtien sivuille kaunista, terävää ja riittävällä resoluutiolla varustettua täytettä. Kuvajournalismi on paljon muutakin, ja siksi monille tuntemilleni freelancereille otsikoissa olevien sopimusten suurimmaksi ongelmaksi muodostuukin journalistietiikka.
Kari on erikostunut urheilukuvaukseen ja se, mitä hän tuossa tekstissään kirjoittaa olympiarenkaista, on lehtikuvaajan (tai dokumenttielokuvan tekijän) arkea myös silloin, kun kohteena ei ole tuotemerkki tai painetuin säännöin varjeltu kuvauskohde. Aikakauslehdille ja koko journalismille on tyypillistä käsitellä suuria aiheita ja ilmiöitä yksilön kautta, elävän esimerkin näkökulmasta. Tällä viikolla aihe voi olla aids-lääkityksen kehittyminen, ensi viikolla avioeron jälkeiset talousvaikeudet, vakava ylipaino tai lapsen itsemurha.
Koko tuo ihmislähtöisen journalismin pohjana ovat ihmiset, jotka päästävät kuvaajan ja toimittajan kotiinsa ja elämäänsä ilman rahallista korvausta, antavat kuvata lapsiaan, kertovat sairauksistaan ja itkevät valokuvaajan läsnäollessa. Oma kokemukseni on, että yleisin syy esimerkiksi tarjoutumiselle ja elämänsä avaamiselle on mahdollisuus auttaa muita samassa tilanteessa olevia ja tarjota eräänlaista julkista vertaistukea. Virke –“tällaisen jutun olisin itse halunnut lukea, kun jouduin tähän tilanteeseen” on varmasti monelle aikakauslehtikuvaajalle todella tuttu.
Kaikki kehitys kohti oletusta, että jutut ja kuvat ovat vapaasti käytettävissä kaikissa yhteyksissä (myös ilman alkuperäistä asiayhteyttä) ilman kuvattavan ja kuvaajan suostumusta, on eettisesti todella arveluttavaa. Kyse ei siis ole pelkistä tekijänoikeuksista, vaan myös siitä, että uskon lukijoiden jäävän ilman monia hyviä ja tärkeitä tarinoita, jos ihmiset eivät uskalla päästää toimittajia kotiinsa.
Voin vain todeta (näin julkisesti — sallittakoon): olen hiljaa mielessäni ylpeä, että minulla on joskus ollut kunnia opettaa kyseisen kommentin kirjoittajaa.
Se on juuri noin kun sanot.
Voisimme puhua tuntitolkulla tarinoiden merkityksestä. Tarinat ovat se miten me hahmoitamme maailmaa. Näemme oikean ja väärän, hyvän ja pahan. Luomme toivoa, jaamme surua.
Pistin juuri omat lapseni nukkumaan ja luin heille sadun — kuten teen joka ilta. Se ei ollut vaan viihdettä. Se opetti heille jotain, heidän omalla kielellään.
(Satu oli muuten “Kuukoira” ja kertoi ystävyyden merkityksestä).
Parhaimmillaan hyvä journalismia ja kuvajournalismi on juuri samanlaista.
Lainaus kirjoituksesta:
“Toinen on mielestäni erittäin mielenkiintoinen: hyväksymmekö me yhteiskuntana, että suuret korporaatiot voivat alihankittaa suurimman osan työstään alihankkijoille ja sanella sitten yksipuolisesti ne ehdot — määräävää markkina-asemaa ja puhtaasti isomman voimaa käyttäen — joilla työtä tehdään. Mitä tapahtui sille, että ihmisiä oikeasti palkataan töihin?”
Tällainen toiminta tai kyykytys on ollut jo hyvän aikaa tapana esimerkiksi teollisuudessa tai vaikkapa siivousalalla. Ehkä pääkaupunkiseutu on poikkeus mutta muualla Suomessa aika yleistä. Suurissakin kaupungeissa kun ei ole kun ne muutamat isot toimijat (siivousala), joten heillä on kohtuuttoman hyvä neuvotteluasema. Joten minusta me olemme sen jo hyväksyneet. Nyt se kohtalo osuu tähän ammattiryhmään. En tarkoita tätä millään tavoin loukkaavana. Tätä on vain tapahtunut pitkään yhteiskunnassamme. On vain halvempaa palkata ihminen pelkästään juuri siksi ajaksi hänen työpalveluaan tarvitsee. Ei, en sano että koen sen kovinkaan oikeudenmukaiseksi.
Jostakin muistin syövereistä muistelisin sellaisesta toiminnasta että kunnat “pakottavat” olisiko ollut hoiva- tai siivousalalla ihmisiä yrittäjiksi, koska se tulee kunnille halvemmaksi. Muistelen että PAM tästä yritti herätellä keskustelua.
Jep -
ei tämä ensimmäinen tapaus varmasti ole. Eikä viimeinen, jos sallimme sen. Kuten kysyn kirjoituksessani: jos lehdistön ammattilaiset — ihmiset jotka mediaa tekevät työkseen — eivät nyt saa ääntään kuuluviin, niin miten millään ammattiryhmällä jatkossa on mitään mahdollisuutta siinä onnistua?
Onko joku huomannut asiaa käsiteltävän esim. päivälehtien sivuilla? Miksiköhän ei?
Sinänsä: ajatuksia tämä on ehkä herättänyt, sillä jutun on tähän iltaan mennessä lukenut jo 23 000 ihmistä. Näistä kommenteista voi ehkä lukea sen sävyn, mitä ihmiset ajattelevat.
Pidän tuosta SMF lyhenteestä. Stupid mother f.…
Samalla tavalla kuin Otavamedia tunnetaan nykyään yleisemmin nimellä Oravamedia, niin SMF on jo varmasti muuttunut ammattilaisten suussa: FSMF
Kuulostaa kovin samanlaiselta toiminnalta kuin blogilista.fi:n muutos muutama vuosi sitten. Silloinkin (varmaankin sama) lakimies perusteli käyttöehtojen muutoksia hyvin samoin perustein, mutta varsinaisessa tekstissä ei ollut neuvottelunvaraa eikä siksi hyväksyttävissä ihmiselle, joka haluaa pitää jotain oikeuksiaan työhönsä.
Disclaimerina, en ole katsonutkaan blogilistaan tai sen käyttöehtoihin sitten ko tapahtuman 2008.
Linkki blogiisi tuntuu leviävän vilkkaasti sosiaalisessa mediassa — etenkin jokaisen valokuvausta harrastavan keskuudessa. Vaikka äänettomiä ovatkin suomalaiset harrastajat, kyllä se äänetönkin protesti jossain vaiheessa toimii. Yhtenä keinona on juuri tuo kommenteissa mainittu tilausten peruuttaminen niin, että tämä mainitaan syynä. Olen SMF:lle oman palautteeni tässä muodossa antanut ja olen näin henkisesti mukana tässä pienessä protestissa.
(Nopea vastaus, pakkaan kamoja parhaillaan reissuun lähteäkseni (niin, olet alan harrastaja joten osaat arvostaa: Brian Stormin workshop Lontoossa huomenna)). Kiitos kommentista. Kyllä, panostasi arvostettaan oikeasti, kiitos että annat palautetta myös tässä. Pidä silmät ja korvat auki — mikäli mitään ymmärrän, niin moni muu aikoo antaa samanlaista palautetta SMF:lle ja siitä tulee SoMessa varmasti viestiä sinullekin.
Yksi korjaus: tämä ei ole PIENI protesti. Ne 300 ammattilaista — ja lukijat — ansaitsevat parempaa.
K
Teksti tosiaan leviää sosiaalisessa mediassa, hyvä niin. Enkä koe jakamista tärkeänä vain valokuvaajille — ammattilaisille ja/tai harrastajille — vaan ihan kaikille media-alalla toimiville. Lisäksi tällainen keskustelu antaa paljon myös kuluttajille — mitä haluan tukea? Millainen on suomalainen media-ala? Kuten sanoit tekstissäsi, asiasta ei kirjoiteta.
Kyse on jostain paljon suuremmasta kuin tästä esimerkkikeissistä. Jokainen teko ja tekemättä jättäminen itsessään on valinta.
Kiitos erittäin herättelevästä tekstistä. Suosittelen kaikkia lukemaan myös nämä kommentit!
Yhdyn ylläolevaan kommenttiin täysin.
En itse ole mitenkään sidoksissa media-alaan mutta luin kaikki kommentit läpi ja voin sanoa olevani kiitollinen blogi-kirjoituksestasi. Aiheesta kun en olisi muualta oletettavasti mitään informaatiota saanut.
Omalta osaltani tämä keskustelu herätti nimenomaan ajattelemaan ja luultavasti johtaa myös kyseisen konsernin lehden tilauksen peruuttamiseen.
Interesting post and comments. These two videos might interest you:
1. “The Darwin Economy — RSA” 20:00
http://www.youtube.com/watch?v=M8j1e-oT0UQ
2. “Infinite Stupidity ‑Edge” 33:22
http://edge.org/conversation/infinite-stupidity-edge-conversation-with-mark-pagel
Hatunnosto Teille kolmellesadalla freekulle, jotka allekirjoititte! En itse voinut kyselyä allekirjoittaa, koska en ole, enkä aio tarjota töitäni enää isoille taloille, joten en ole sopimusta eteeni saanut. Se on minun päätökseni. Olen meilannut kolmelle tämän maan lehtitalon/kustantajan päätoimittajalle tässä reilun vuoden aikana heidän kommeteistaan; suoraan siis ko. henkilölle ja kirjoitanut asiallisesti. Yksi vastasi ja asiallisesti, kaksi eivät viitsineet.
Tässä otteita; ” Jos allekirjoitan ja ystäväperheeni kuvat olivat juuri nappisuoritus ja varmaan lisätöitäkin tulisi, en suostu silti allekirjoittamaan. Kun kirjoitan, kirjoitan myös tuttavaperheen puolesta, heidän lasten puolesta, heidän turvasatamansa: kodin, jonka suostuivat esittelemään koko Suomen kansalle, puolesta.
Kuvat menevät esim. lehden omaan kuvapankkiin ja vaikkapa saman konsernin lehti on juuri tekemässä juttua pedofiiliskandaalista Hollannissa. Hyvät kuvat leikkivistä
lapsista löytyy siis lehden digiarkistosta, ne on ottanut joku kuvaaja Suomesta. Laitetaan tämän jutun yhteyteen yksinäinen lapsi leikkimässä lattialla. Tässä kohtaa ei auta vaikka
kuvatekstissä olisikin maininta; “kuvan lapsi ei liity tähän juttuun mitenkään”.
Tässä kohtaa ei myöskään auta se, että se on ystäväni lapsi, jonka isovanhemmat tunnistavat vaatteista, vaikka kasvoja ei näkyisi. Tuntuu kuin
heidän kodista olisi tehty synninpesä, lapsi on julkisesti näytetty, häpäisty ja minä menin ja pyysin heitä tulemaan tähän juttuun. Koska he olivat ystäviäni.”
“Sopimuksenne, jota tarjoatte webbisivuillanne, rajoittaa meidän freelancereiden liiketoimintaa. Se on yksityisen yrityksen asettama rajoitus toisen firman tai yksityisen tahon työn rajoittamista.” Tätä kannattaisi tutki meidän freelancereiden puolelta, meidän lakimiestenkin.
“Odotan myös kustannusalalta yhteiskunnallista vastuuta, jota se on kantanut ihan kohtuudella länsimaisissa maissa, mutta nyt puhuu enää vain raha ja sen suuruus osakkeenomistajille.
Minne on kadonnut aito journalismi, kiinnostavat aiheet ja visuaalisesti näyttävät kokonaisuudet? Ne ovat kadonneet huonosti johdettuihin suuryrityksiin, joissa markkinointi sanoo, että on aivan sama myytkö ruuveja, vaippoja, lentokoneita, huonekaluja tai lehtiä; tässä mentiin jo pahasti metsään. Markkinointi ei ole ollut aikoihin sitä, markkinointi on rohkeutta ottaa askelia, joita kukaan ei ole ennen ottanut. Markkinointi on rohkeutta sekoittaa kuluttajien päitä ja ottaa rohkeasti kantaa ja viestittää eettisiä arvoja; silloin on aivan sama myytkö nappeja tai autoja. Rohkeutta pitää olla muullalailla kuin yt-neuvotteluissa ja ulkoistuksessa. ”
“Mitä tapahtuu kun vuosien tietotaito katoaa yt neuvotteluissa tai alihankinta yritys onkin se rohkeampi osapuoli ja kertoo että heidän ammattitaitonsa ei ole enää teidän käytössänne?
Kuka tekee silloin myytävän tuotteen? Nyt jos koskaan on ollut halvinta, helpointa tehdä lehtiä, kirjoja ja tuottaa itse sisältöä. Sen voi tehdä kuka tahansa, milloin tahansa ja missä tahansa.”
“Kustantajan työ, vielä selvennyksen vuoksi, on tuottajan rooli, joka oikeasti on vain sihteeri, joka soittaa sitten kuvaajat ja toimittajat paikalle, hyväksyy laskut ja aloittaa aina alusta saman joka
lehden kohdalla. Kyllä arvostus pitää lähteä siitä, että ammattitaito on kaiken A ja O. Nyt jo viimeisen kymmenen vuoden aikana lehtemme on näyttäneet yhä toistensa kopioilta kun ei uskalleta
olla erilaisia ja erottua joukosta. Miksi ostaisin 12 samanlaista samaan tapaan tuotettua naisten kauneus tai sisustuslehteä? Nyt voin jo katsoa peiliin itseäni ja sanoa, että osaan tuon asian
paljon paremmin kuin moni muu. Siihen tarvitaan ammattitaito ja hyvä itsetunto ja selkäranka. Pyydän miettimään johdossanne tätä samaa, onko teistä myös peiliin katsojiksi?”
Kiitos, että jaksoit lukea tänne saakka ja paljon jäi vielä sanomatta. MK
Jos 300 journalistia voi yhdessä liittoutua jotakin vastaan niin varmaan ne 300 journalistia voisivat yhdessä tehdä paljon enemmänkin. Suomeen ollaankin kaivattu puolueetonta mediaa, joka ei julkaise sontaa uutisina. Teidän tilaisuutenne on koittanut.
Pitkänsillan kupeessa on virasto, joka käsittääkseni tutkii juurikin tämän kaltaisia asioita.
Heidän sivuiltaan löytyy mm. seuraavanlainen teksti, joka käsittääkseni on relevantti.
“… Yhden tai useamman elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän määräävän markkina-aseman kiellettyä väärinkäyttöä voi kilpailunrajoituslain 6 §:n mukaan olla erityisesti:
1. kohtuuttomien osto- tai myyntihintojen taikka muiden kohtuuttomien kauppaehtojen suora tai välillinen määrääminen;
2. tuotannon, markkinoiden tai teknisen kehityksen rajoittaminen kuluttajien vahingoksi;
3. erilaisten ehtojen soveltaminen eri kauppakumppanien samankaltaisiin suorituksiin kauppakumppaneita epäedulliseen kilpailuasetelmaan asettavalla tavalla; tai
4. sen asettaminen sopimuksen syntymisen edellytykseksi, että sopimuspuoli hyväksyy lisäsuoritukset, joilla niiden luonteen vuoksi tai kauppatavan mukaan ei ole yhteyttä sopimuksen kohteeseen. …” Lähde: Kilpailuvirasto, “Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö” — lainattu 19.2.2011, url: http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?sivu=mman-vaarinkaytto
Joo… mut ei. Tämä tie olisi käytettetty, jos se olisi mahdollista. En ole juristi, joten en edes yritä selittää. Sen verran olen ymmärtänyt: lain tulkinnat ratkaisee. Markkinaoikeus otti edellisessä käsittelyssä erittäin konservatiivisen kannan… Eli vastaus on ei.NIIN HLVTIN VÄÄRIN KUN SE ONKIN.
Paras tapa vaikutaa on mielestäni hyvin yksinkertainen ja suora: peruuttaa Sanomien tilaukset. Kertoa miksi niin tekee. FB:ssä eräs lukija perusti ryhmän jossa kertoi juuri näin tehneensä — kamelin selkä, kuten hän ilmaisi, katkesi tästä sanomien viimeisestä tempusta. Suosittelen tutustumaan JA TOIMIMAAN. Se on ihan oikeasti vaikuttamista. Ihan niinkuin ilman äänestämistä ei ole demokratiaa vaan apatia.
Hyvää tekstiä joka kertoo surullisen karulla kielellä ketkä tätä maailmaa pyörittävät, ainakin niin tekevät jollei laiteta vastaan.
Aiemmin ketjussa joku jo kertoikin tämän tyyppisen toiminnan olevan normaalia esim. teollisuudessa sekä siivousalalla jne.
Voin itse hyvin allekirjoittaa tuon väitteen, sillä teen työtä firmassa joka on keskittynyt alihankintaan. Suuret firmat määräävät kappaleille hinnat, jotka ovat toisinaan niin alhaisia etteivät edes kata materiaalikustannuksia.
Vapaa-ajallani harrastelen valokuvausta, joten sitä kautta tämä Karin teksti koskettaa myös minua.
Mielestäni esim. teollisuuden ja valokuvauksen alihankintaa ei voi millään tapaa verrata toisiinsa, teollisuudessa tehdään joku tuote, joka myydään kertaluontoisesti jollekin, tuote voi vaihtaa omistaa toki uudelleen ja uudelleen. Kun taas joku lehti ostaa jonkun kuvan, he maksavat siitä korvauksen, jos kuvaa edelleen myydään toisiin julkaisuihin, pitää siitä myös maksaa. Ai miksikö? Muutenhan tämä seuraava julkaisija tekee rahaa tavallaan ilmaiseksi saadulla kuvalla. Ja tälläinen mahdollisesti tapahtuisi SMF:n sopimuksen alaisena. Piratismia tämä SMF:n toiminta on, ei kukaan muusikkokaan myy levynsä oikeuksia kertakorvauksella.
“…ainakin niin tekevät jollei laiteta vastaan”. Demokratiaan (suuri sana, tiedän) kuuluu se, että voi ainakin yrittää sanoa mielipiteensä. Eivät ne, jotka äänestivät Haavistoa olleet väärässä tai hävinneet taistelua. Maassa oli ainakin hetken ihan uskomattoman hieno keskustelu monesta tärkeästä aiheesta — ja se kantaa, uskon, myös tuleville vuosille.
Demokratiassa ihmisten tapa vaikuttaa on äänestäminen. Huutaminen vääryyden edessä- jota minä nyt teen — kantaa vain hetken. Huudon päätyttyä vääryys jatkuu.
Tässä tilanteessa itse kukin voi äänestää jaloillaan — tai ehkä konkreettisemmin tietokoneella tai puhelimella: perua SMF lehtiensä tilaus. Ja kertoa syyt siihen kaikille.
Minuun otti yhteyttä kaksi päivää sitten entinen elokuva-alan ammattilainen, joka kertoi, että “nyt katkesi kamelin selkä”. Hän organisoi ryhmän FaceBookiin nimeltä “LUKIJALAKKO”. Ajatus on, että tarpeeksi monet ihmiset antaisivat teoillaan viestin, että lukijat ansaitsevat arvoisensa tekijät ja että näiden tekijöiden pitää pystyä toimimaan niin että se on lukijoiden/haastateltavien/kuvattavien edun mukaista eettisesti.
FaceBookissa on helppo painaa “like” ja tuntea tehneensä osansa. Joskus se riittääkin, että kaverille tulee hyvä mieli. Mutta: korporaatiot eivät kauheasti niitä peukkujen kuvia katsele… Lehtiä tehdään lukijoille, mainostajille (josta raha tulee) myydään tilaa sillä, että “katso kuinka hieno ja tyytyväinen lukijaprofiili meillä on”. Äänestäminen tämän asian puolesta on hyvin selvä: peruuta tilauksesi ja kerro se. Kerro se tuonne FB ryhmään, kerro se vaikka tänne kommentteihin, kerro se sähköpostilla päätoimittajalle.
Olen vakavasti sitä mieltä, että se on paras hatunnosto mitä voimme noille kolmellesadalle tekijälle tehdä — nouskoon heidän ryhmänsä tässä nyt jonkilaiseksi taistelun ikoniksi. Konkreettinen teko, jolla ilmaisee tukensa.
Muuten tämä keskustelu jää helposti tasolle “Voi, voi, toihan on kamalaa…”
Ajattelevat lukijat ansaitsevat arvoisensa tekijät.
===========
Huomaan, että innostuin kirjoittamaan vähän pidemmälti — ja jatkan vielä. Minua kosketti todella tuo yksi lukija, joka lähestyi tämän yllä kuvatun Facebook ryhmän tiimoilta. Toinen palaute, joka on soinut korvissani useamman päivän tuli tyttöystävältä (nykyään myös lasteni kummitäti) neljännesvuosisadan takaa… Hän kirjoitti seinälleni: “Quiero morir siendo esclavo de los principios, no de los hombres” (Emiliano Zapata).
(Tässä yhteydessä sen voisi vapaasti kääntää: “Kuolen mieluummin periaatteitteni orjana kuin minkään korporaation”).
Siinä se on lyhykäisyydessään. Jokainen voi kysyä itseltään: mihin minä uskon ja mitä aion tehdä sen edestä?
Päätän Tommy Tabermanin uskomattoman hienoihin sanoihin, joita usein olen toistellut, julkisestikin:
“Epäröinnin hetkellä kysy itseltäsi — kuinka paljon rohkeutta uskallan tänään jättää käyttämättä”
Mitä pieni ihminen voi tehdä?
Tämä tarina on tosi ja lähti juuri palautteena heille:
Olimme luvanneet ekaluokkalaiselle pojallemme, että kun hän oppii lukemaan, hänelle tilataan Aku Ankka. Ei muuten tilata. Te voitte pyyhkiä nimeni, osoitteeni, puhelin numeroni ja kaiken minuun liittyvän asiakasrekisteristänne. En tule tilaamaan teiltä yhtään mitään. En myöskään osta ainuttakaan kustantamaanne lehteä irtonumerona.
Tämä on seuraus siitä miten te kohtelette freelancereitä. Olen itsekin freelanceri, toimien toisella alalla.
On mahdollista, että mieleni tämän asian suhteen muuttuu. Teidän toiminta ratkaisee. Julkinen anteeksipyyntö on vähintä mitä te tässä tilanteessa voitte tehdä.
Tämä päätös saattaa olla vaikea selittää meidän 7‑vuotiaalle pojalle, mutta yritän silti. Näin hän saa samalla oppitunnin siitä miten pieni ihminen voi omilla teoillaan taistella ahneutta ja vääryyttä vastaan.
Jarno — KIITOS. Puhun aivan rehellisesti kun sanon, että samalla hetkellä kun painoin nappia ja vastasin edelliselle kommentoijalle, kommenttisi hyppäsi ruudulleni — ja jostain syystä nousi aikuisella miehellä pala kurkkuun ja oli hetken vaikeaa lukea. Toistan: kiitos.
Terve, viikonlopun miettimisen jälkeen soitin ja peruin meidän perheen Glorian Kodin ja AkuAnkan. Nyt tuli piste tälle. Puhuin suoraan asiakaspalveluun ja surullista tietty oli kuulla että heillä on siellä sama tilanne; työt loppuvat kahden viikon kuluttua. Kyllä sydän hetkeksi pompahti että samassa veneessä ollaan. Että sillain on asian laita. Kuka siis tekee lehdet ja hoitaa asiakkaat, jos freelancereitä ei ole ja asiakaspalvelu ei toimi? Johto saa matkustaa ja juoda kakkukahvit. Osakkeen omsitajat saavat korkeat osingot. Miten monta vuotta SMF on tahkonut miljoona voittoja. En sano että olen tyly kapitalismille, edustan sitä itsekin olemalla yrittäjä jo yli 20 vuotta, mutta kyllä yhteinen kerätty hyvä täytyy mennä myös kehitykseen, investointeihin ja ydin osaamiseen eli upeiden innovatiivisten lehtien/tuotteen mielenkiintoiseen ja puolueettomaan näkemiseen. Törkeydellä ei ole rajoja kun lakimiehet johtavat suuryrityksiä.
Terve, viikonlopun miettimisen jälkeen soitin ja peruin meidän perheen Glorian Kodin ja AkuAnkan. Nyt tuli piste tälle. Puhuin suoraan asiakaspalveluun ja surullista tietty oli kuulla että heillä on siellä sama tilanne; työt loppuvat kahden viikon kuluttua. Kyllä sydän hetkeksi pompahti että samassa veneessä ollaan. Että sillain on asian laita. Kuka siis tekee lehdet ja hoitaa asiakkaat, jos freelancereitä ei ole ja asiakaspalvelu ei toimi? Johto saa matkustaa ja juoda kakkukahvit. Osakkeen omsitajat saavat korkeat osingot. Miten monta vuotta SMF on tahkonut miljoona voittoja. En sano että olen tyly kapitalismille, edustan sitä itsekin olemalla yrittäjä jo yli 20 vuotta, mutta kyllä yhteinen kerätty hyvä täytyy mennä myös kehitykseen, investointeihin ja ydin osaamiseen eli upeiden innovatiivisten lehtien/tuotteen mielenkiintoiseen ja puolueettomaan näkemiseen. Törkeydellä ei ole rajoja kun lakimiehet johtavat suuryrityksiä.
(anteeksi tämän päiväinen nettihiljaisuus — koko päivä kiinni multimedia workshopissa).
Mainitset osingot. Sanomat maksoi osinkoa 2009 vähän alta 200 milj. 2010 vähän alta 400 milj. Suomeksi: tuplasivat sen vuodessa. Koko Suomen lehdistön arvonlisäverotuotoksi on arvioitu 83 miljoonaa. Eli: PUOLET Sanomien osingon LISÄYKSESTÄ 2009=>2010 on enemmän kuin koko lehdistömme arvonlisävero. Silti asiasta maristaan ja se on olevinaan suuri uhkakuva koko alalle… Ymmärrän: se on uhka osingonmaksulle, mutta muuten se on vain typerä keppihevonen, jolla yritetään jotenkin selittää tämän kaltaisia tapahtumia kuin mistä esim. nyt puhumme.
Vaikka joku voi ajatella, että mitä nyt muutaman lehden peruuttaminen muuttaisi… Vastaan: tuollainen argumentti on täsmälleen samalla tasolla kuin ihminen, joka sanoo, ettei äänestä, koska ei sillä kuitenkaan ole mitään merkitystä. Mielestäni meillä on kaikilla oikeus — ja sanoisin: velvollisuus — kertoa, mitä itse kukin ajatelee.
Henkilökohtaisesti: meille ei tule yhtään SMF julkaisua. Ylihuomenna kotiin palattuani peruutan VENE-lehden (Oravamedia) niin paljon kuin siitä pidänkin — sillä hetken mietitttyäni — olkoon se minun pieni protestini vuorineuvos Reenpään älykkäisiin kommentteihin siitä miten “valokuvaus ei ole osa journalistista prosessia”.
Lopetin juuri kaikki lehdet, jos se vaikka auttaisi.
No Hesarihan on jo aika Iltapäivälehtitasoa nykyäänkin, joten mitä siitä. Koko jujun takanahan on että pitää kasvaa ja kasvaa ikuisesti ja kun kasvua ei muuten enää Suomessa voi tehdä niin pitää mennä juntti tasolle ja yrittää kasvaa näiden junttilehtien alueella.
Tsemppiä!
toivottaa free-kirjoittaja saman veneen eri airosta.
Ei mitään uutta auringon alla.
Aloin kirjoittaa 80-luvun puolivälissä MikroBittiin ja kirjoitin freelancerina moniin saman kustantajan lehtiin melkein 15 vuoden ajan. 90-luvun alussa Tecnopress ja Erikoislehdet sulautettiin Sanoma Oy:n Helsinki Mediaan, mikä näkyi nopeasti avustajien kohtelun muuttumisena: freelancereita vaadittiin allekirjoittamaan toimintaa ja tekijänoikeuksia rajoittava sopimus. Siirsin vuosittain postissa saapuneen sopimusnivaskan aina suoraan ö‑mappiin.
Omalta kohdaltani tilanne kärjistyi vuonna 1999, kun nimeni vilahti kilpailevan kustantajan julkaiseman lehden apinalaatikossa. Vaikka en ollut kirjoittanut kyseiseen lehteen mitään (autoin hieman lehden taitossa), Helsinki Median välitason pomot pillastuivat ja vaativat minua allekirjoittamaan sopimuksen, joka olisi sitonut minut kirjoittamaan vain Helsinki Medialle. “Teet töitä vain meille tai vain muille”, minulle sanottiin. Tuon jälkeen en ole Sanomalle hommia tehnyt.
Kyseisen ultimaatumin laatijat ovat edelleen Sanoman palveluksessa.
Sanomien (Magazines tai News — sama toimintakulttuuri) tapa käyttää valtaa on vähän kyseenalainen juuri kuten kirjoitat. Käytettään kyseenalaisia keinoja — suorastaan uhkaillaan ja kiristetään, kuten esimerkkisi osoittaa.
Itse voin näyttää sopimuksen vuodelta 2002 jonka Sanomat vaati minut allekirjoittamaan ennenkuin lähdin Salt Lake Cityn Olympialaisiin (2002). Olennaista tässä on paikka ja vuosiluku: Yhdysvallat ja hieman 9/11 jälkeen.
Sopimukseen vaadittiin pykälä, että mikäli sairastun tai tapahtuu terroristi-isku yms. yllättävää, Sanomat eivät ole velvollinen maksamaan minulle palkkaa.
Tunsin itseni todella arvostetuksi.
Ja samalla pakotetuksi allekirjoittamaan, sillä jokaisen urheilua kuvaavan unelma on joskus päästä kyseisiin kekkereihin — edellisen kymmen vuotta olin kuvannut Sanomille lähinnä cocktail-kutsuja ja kiekon paikallispelejä. Ja lisään: pääsin sinne “tuuraamaan” — sillä heidän oma valokuvaajansa ajoi hieman ennen kisoja auto-onnettomuuden ja oli estynyt. Yksityiskohtana mainittakoon, että voitin vuoden urheilukuvan näistä kisoista.
Seuraaviin kisoihin halusin.… mutta silloisen päätoimittajan mukaan sinne piti lähettää “oikeita” valokuvaajia… Ja hyvin pian tämän toteamuksen jälkeen jätin Sanomat taakseni.
No, muistelot sikseen, tarina jatkuisi vielä… mutta päättyy samoihin sanoihin kuin kommenttisi:
Kyseisen ultimaatumin laatija on edelleen Sanoman palveluksessa.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta jälleen kerran.
Kuten sanoit, media on murroksessa ja yrittäjät saavat kärsiä asiasta. Aloittaessani Freena joskus back-in-the-day palkkiotkin olivat melko toisenlaisia kuin nyt. Olin melkoisen huuli pyöreänä ensimmäisten tilinauhojen kanssa, kun 8000 merkkisestä artikkelista pulitettiin mukisematta noin 900 euroa. Toki kulma oli hyvä, ja aihe erittäin ajankohtainen silloin (piratismi itärajan takaa söi levymyyntejän kävin pitkät jorinat Antti Kotilaisen sekä muutaman artistin kanssa aiheesta).
Kun tätä päivää vertaa silloiseen, huomaan palkkioiden laskeneen ja työolojen huonontuneen. Vastaavasta jutusta maksetaan nykyään kynsin hampain ehkä 400 euroa. Minulla ei ole moiseen varaa, mutta monella muulla tuntuu olevan. Tosiasia on että friikkuja pyörii lehtien toimituksien nurkissa kärkkymässä juttuja kuin pullasorsia lammessa, ja kaikki kelpaa. Tämä on ajanut palkkioita alaspäin ja vieraannuttanut monia media-alan työstä. Ymmärrän kyllä että isolle julkaisulle työn tekeminen on sulka hattuun, ja se tehdään ehkä joskus vain tekemisen ilosta. Mutta onko noista sulista hyötyä silloin, kun ensimmäiset lapset syntyvät maailmaan ja moni huomaa että 4 ihmisen elättäminen onkin vähän eri asia kuin yhden. Monelle tämä on tullut jostain syystä yllätyksenä, ja nyt he tekevät huonolla liksalla töitä, etsien samalla mitä tahansa muuta työtä josta maksetaan normaalia palkkaa.
Itse teen kahta työtä. Toinen on oma yrittäjyyspuoli kuvahommissa sekä freena. Toinen on päivätyö. En vain näe järkevänä enää elää pelkillä juttupalkkioilla, ja päivätyö takaa sen että voin kieltäytyä orjasopimuksista mieleni mukaan. Ja jos kieltäytyminen tarkoittaa hanojen kiinni menoa, niin antaa mennä. Joku integriteetti tässä pitää säilyttää. Enkä halua kolmekymppisenä vatsahaavaa.
En oikein edes osaa kuvitella mikä tilanne on nyt valmistuvilla toimittajilla. Harva lehti palkkaa enää täysipäiväisiä journalisteja, ja uskon heidän työllistyvän taustatutkimuksen tekijöiksi erilaisiin tuotantoyhtiöihin/isojen konsernien tiedotuspuolelle/mainostoimistoihin/tms yhtä paljon kuin toimittajiksi milloin millekin viihdesivustolle.
Tässä tuli paljon mutuilua, faktaakin tietysti olisi, mutta pidän omat tekstini mieluummin puhtaan subjektiivisena. En jaksa törkkiä sitä paskakasaa mikä friikkutöiden sivutuotteena on syntynyt. Mutta toki mukaan on mahtunut paljon hyviäkin aikoja.
Kiitos loistavasta ja tärkeästä kirjoituksesta! Pekka Potkankin blogijuttu on varmaan tuttu: http://www.pekkapotka.com/artikkelit/2012/2/20/smf-vastaan-freelancer.html.
Ao. konsernissa aikoinaan työskenneenä en ole yllättynyt… Kyllä siellä on nämä pykälät ja selitykset tarkkaan mietitty. Kaikista käsittämättömin on tuo valta ja vastuu, jotka eivät ole samoissa käsissä. Samoin erinomaisia pointteja kuvattavien roolista.
Mitähän per kuva SMF muuten maksaa nykyisin keskimäärin? Mikä on tämän freen “käänteisen lottoamisen” (Sulannon termein) suhde: palkka vs. pahimmassa tapauksessa iso vahingonkorvaus? Isoilla riskeillä yritetään pieni elanto raapia kokoon.
Olenkin ihmetellyt viime vuosina, miksi Hesarin kuvien taso on laskenut näkyvästi, “Vuoden parhaat kuvat” ‑kooste herätti myötähäpeää ja suurta ihmetystä. Samaa lienee tulossa nyt SMF:äänkin. Voi kuinka kaipaankaan Hannes Heikuran lehtikuvia!
Näitä täytyy vastustaa viimeiseen hengenvetoon asti. Ei voi hyväksyä orjakauppaa, sillä sitähän tämä todellakin olisi, orjatyötä, silkkaa riistoa.
Peruutan SMF:n lehteni tilauksen ja kerron tämän syyksi. Sen voi jokainen lehden tilaaja tehdä näiden rohkeiden allekirjoittajien lisäksi.
Kari, luettuani jutun sekä kaikki kommentit olen kiitollinen sinulle sekä kaikille kommentin jättäneille kun nostatte tämän tärkeän asian esille täällä, missä sana on vielä vapaa. Olen syvästi järkyttynyt siitä, että suomen media ei reagoi asiaan!!! …vaikka ovat aivan varmasti asiasta perillä (kaikki he). Mikseivät olisi? Kysehän on heidän lehtien tulevaisuudesta ja sisällöstä, enkä tarkoita tässä nyt vaan SMFä. Odotan innolla huomista paneelikeskustelua asiasta kuva&kamera messuilla.
vaikken kummoinen valokuvaaja ole (itse asiassa sitä titteliä en edes omalla kohdallani kehtaa käyttää lähellekään), niin oli pakko jakaa eteenpäin! jos ei lehdet kirjoita, niin meikä nyt ainakin! http://whitetrashdisease.indiedays.com/2012/03/03/iso-kunnon-vehje/ (linkin nimi ei viittaa siihen, mihin voisi luulla heh)
tsemppiä!
Natan jutun luettuani luin läpi sekä Krista Keltasen että sinun kirjoituksesi. Aivan uskomattoman törkeä meininki! Ei oikein osaa sanoa mitään järkevää mitä ei olisi jo aiemmin täällä kerrottu.
Irtisanoin äsken Hesarin tilaukseni päättymään välittömästi. Tilaus olisi muuten päättynyt tämän kuun viimeinen päivä, mutta en halua enää lukea moista.
Toivottavasti kaikki päätyisi parhain päin. Tsemppiä!
Hei,
Alanne ei liippaa itseäni edes kaukaa. Paitsi lukijan ja kuvien katselijan ominaisuudessa.
Siitä huolimatta luettuani blogikirjoituksen ja silmäiltyäni muutaman kommentin irtisanoin kaikki Sanomien lehtitilaukseni. Irtisanomisten syyksi laitoin linkin tähän blogiin.
Olkoon tämä oma pieni kannanottoni aiheeseen.
Tsemppiä! Kaikkeen ei todellakaan pidä suostua..
Törmäsin tähän kirjoitukseen sattumalta valokuvaajatuttavan kautta ja vaikka minulla ei ole alaan lainkaan kosketuspintaa, olen pöyristynyt siitä tavasta, jolla SMF kohtelee freelancereitaan. Kaikki kunnioitukseni niille 300 valokuvaajalle, jotka ottivat riskin yhteisen hyvän puolesta ja jättivät allekirjoittamatta moista riistosopimusta.
Ulkosuomalaisena seuraan surullisin mielin maamme tapahtumia — Ahteen irtisanomisskandaalia, kodinhoidon tukien leikkausuhkaa, SMF:n toimintaa yms. Mihin yhteiskuntamme on oikein menossa? Suunta ei minun silmissäni näytä lainkaan hyvältä.
Kiitos rohkeasta kannanotostasi!
Lukaisin kirjoituksesi pari viikkoa sitten ja totesin että onpa hyvä kun joku pitää vähän älämölöä asiasta. Sen jälkeen unohdin koko asian kunnes tänään…
Ilta-Sanomat julkaisi ilman lupaa verkkoversionsa etusivulla ja jutun yhteydessä muutaman vuoden takaisen kuvani Pacifique-kylpyläbileistä. Juttu, jonka yhteydessä kuva julkaistiin oli otsikoltaan “YleX: Seksiä yöllä saunassa ja altaissa — Serena-bileissä villi meno.” Kuva oli yleiskuva Serenan isossa altaassa tanssivista ihmisistä — ei sillä että sillä olisi mitään väliä, mutta sanonpahan nyt kuitenkin sen vuoksi että kaikki ymmärtävät kuinka vähän kuvalla ja otsikolla oli tekemistä toistensa kanssa.
Sain tiedon kuvan käytöstä jutun yhteydessä yhdeltä tapahtuman järjestäjistä, joka tiedusteli olenko antanut kuvani Ilta-Sanomien käyttöön. Koska en ollut ja kuvaa käytettiin erittäin kyseenalaisessa “SEKSIVAU”-yhteydessä ja koska kuvan julkaisu sellaisessa eittämättä herättää tapahtuman järjestäjissä merkittävää epäluottamusta allekirjoittanutta (joka on siinä mielessä vieläpä poikkeuksellisen harmillista että satun olemaan kyseisen tapahtuman valokuvaamisen aina hoitaneen kuvaajayhteisön perustaja — epäluottamuksella on siis potentiaalisia suoria seurauksia sekä itseeni että ryhmään muita kuvaavia) kohtaan soitin Ilta-Sanomien toimitukseen.
Puhelimeen vastasi mieshenkilö, joka kohteli minua ja asiaani tympeästi ja väheksyvästi, mutta lupasi ilmoittaa asiasta verkkotoimituksen päätoimittajalle ja jättää soittopyynnön. Parinkymmenen minuutin päästä soitto sitten tulikin ja sen sävy oli sellainen, että ensimmäiseksi tavoittamani tympeä ja väheksyvä mieshenkilö alkoikin tuntua suorastaan herttaiselta sen rinnalla; noin kymmenessä sekunnissa minulle urputettiin että olen itse antanut luvan kuvan julkaisuun vuonna 2008 Nyt-liitteessä ja koska Hesari on Ilta-Sanomien kanssa samaa taloa on Ilta-Sanomilla (ja muilla saman yhtymän lehdillä) oikeus julkaista kuvaa sen jälkeen rajattomasti ilman erillistä korvausta. Pinnahan sitä paasausta kuunnellessa paloi (sietämättömän asenteen lisäksi sen takia etten ole antanut kuvaa tai sen julkaisulupaa myöskään Nyt-liitteelle missään vaiheessa ja kuulin ensimmäistä kertaa kuvan olleen sielläkin. Korvauksesta nyt on turha puhuakaan — sellaista en ole luonnollisesti kuvan julkaisusta missään vaiheessa nähnyt.) ja seuraavaksi sainkin kuulla että “olisi syytä nyt leikata sitä asennetta.” Kehotin samaan ja sain luurin korvaani.
No, ei muuta kuin soittoa perään. Tällä kertaa asia saatiin käsiteltyä ja kuva poistettiin pitkin hampain verkosta. Edelleen kuitenkin väitettiin että olen antanut kuvan heille, koska “miten muuten meillä olisi se” (No, ehkäpä siksi että ko. kuva on netissä saatavilla webbiresoisena. Tai ehkäpä ei siksi. Mistä minun se pitäisi tietää?), “meillä on oikeus” (Jaa. En kyllä tiedä minkä logiikan mukaan.) ja “tästä voidaan puhua lakimiesten kautta” (Kai tässä sitten pitää sellainenkin hankkia.).
Miten tästä eteenpäin? En tiedä, mutta sen tiedän että vastaisuudessa en anna minkään valtakunnan lupia kuvieni julkaisuun yhdellekään Sanoma Magazines Finlandin lehdelle, koska niitä voidaan tosiaan näköjään käyttää sitten ihan missä tahansa saman putkan muussa julkaisussa millaisessa jutussa tahansa — halusin tai en. Tiedä sitten auttaako lupien antamattomuuskaan mitään, koska eihän niitä nytkään ollut.
Ensinnäkin, uskomattoman röyhkeä teko Ilta-Sanomilta ja toisekseen epäasiallista asiointia verkkotoimituksen päätoimittajalta.
Hei Jouni. Kovin läheltä kuulin vastaavasta keissistä Hesarin osalta parin vuoden takaa ja huhu kertoi että harrastajakuvaajalle oli käyttäydytty juurikin samalla tavoin. Lopputulema oli asian käyminen käräjillä ja huhu kertoi että kuvan julkaisusta tuli Sanomille sellainen reilun kymmenentuhannen euron kuva, korvauksineen ja oikeudenkäyntikuluineen…
Jouni. Tuohan on varastamista. Sinulta ja monilta muilta on varastettu. Onko Sanomat ja SMF ryhtynyt varkaaksi? Eikö varkaudesta pitäisi tuomita, oli varas sitten kuinka suuri ja mahtava tahansa?
Selasin yhtä SMF:n lehteä ja siinä kuvaajana näytti olevan Riitta Pollarin mies. Onkohan hän ainoa, joka on allekirjoittanut sopimuksen? Olin luullut, että pörssiyhtiön eettiset säännöt kieltäisivät työn teettämisen lähisukulaisilla.
Yhteiskunnassamme on meneillään laajamittainen murros jossa vanhasta utilitaristisesta ja humaanista ajattelusta ollaan siirtymässä kovempiin arvoihin. Muutos on hienovaraista, mutta jokseenkin systemaattista. Luonnonvara nimeltä ihminen jalostetaan tuotteeksi/tuottavaksi, toimimaton pyritään mahdollisimman halvalla korjaamaan toimivaksi ja tehoton siiretään syrjään. Vaikka maamme on rikkaampi kuin koskaan, meillä on köyhyyttä ja sen aiheuttamia lieveilmiöitä jatkuvasti vain enemmän. Peruspalveluitamme ulkoistetaan ja ne muuttuvat maksullisiksi ja osa siirtyvät jopa kolmannen sektorin siiville.
Kun tarkastelemme niitä rakenteita jotka ovat osittain tai nimellisesti valtion omistuksessa on nähtävissä, että suurimmat hedelmät kerää hyvin pieni osa väestöstä. Palveluiden ja rakenteiden omistuksissa on yhteneviä taustatekijöitä poliittiseen päätöksentekoon. On täysin aiheellista kysyä, miten on mahdollista kapitalismin nimissä polkea törkeästi aiemmin ihmisten perustulakiin nojaavia oikeuksia? Demokratia ja kapitalismi eivät ole synonyymeja eikä niiden perustehtävä ole sama. Valitettavasti tämä ei ole edes poliittisille päättäjille enään itsestään selvyys.
Erityisvapauksien takaaminen jotka ajavat voiton maksimoimisen yli yksilön oikeuksien on ollut punainen lanka laajemalti mm. lainsäädännössä jo noin viimeisen 10 vuoden ajan. Esimerkkejä on lukemattomia. Vapaan median pelottelu nimellisesti hyväksyttävillä lainvoimaisilla raameilla joilla kyetään kiristämään ja uhkailemaan ovat mielestäni täysin luonnollinen jatko tähän meneillä olevaan prosessiin.
Kuinka kauan omistajat aikovat katsoa vierestä kun SMF:n ylin johto jatkaa ihmisten nöyryyttämistä, valehtelemista ja siinä sivussa tekee laittomuuksia? Onko mentävä niin pitkälle että aletaan hoitaa asioita poliisitutkinnan kautta? Joko Pollarin ja SMF:n johdon olisi aika vetää johtopäätökset, jotka ovat ilmiselvät.