“Kuka vain osaa kuvata”

Luin juuri Sanoma Magazines Finlandin kuvapääl­likön kolumnin “Kuvien tulva” (Sanomista 2/2012, sivu 31). Alaot­sikko: “Kuka vain osaa kuvata, kirjoittaa Markku Niskanen”.

Luin sen useampaan kertaan ja olen yrittänyt ymmärtää sen logiikkaa. Lopulta olen tullut siihen tulokseen, että mitään logiikkaa ei ole. Kolumni mielestäni parem­minkin kuvastaa sitä, kuinka tuulia­jolla alamme on.

Keskeistä kirjoi­tuk­sessa (klikkaa kuvaa vasem­malla lukeaksesi) on viittaus “distrup­tii­viiseen innovaa­tioon” ja mitä se tarkoittaa valokuvabusinekselle.

Tarmo Toikkasen blogi­juttu, johon kirjoittaja tekstissään viittaa, on ansiokas: se vääntää rauta­lan­gasta mitä disrup­tii­visuus tarkoittaa valoku­vauk­selle. Mitkä ovat ne ratkai­su­mallit, jotka yksit­täi­selle toimi­jalle (valoku­vaa­jalle tässä tapauk­sessa) ovat tarjolla.

Voimak­kaasti yksiker­taistaen vaihtoehtoja on kolme: tehdä bulkkia entistä heikommin ehdoin (“halvalla, mutta nopeasti”) — tai erikoistua niin voimak­kaasti, että kukaan muu ei pysty vastaavaan ja säilyttää siten oma kilpailukykynsä.

Kolmas vaihtoehto? Jäädä keski­kastiin — yrittää vakuu­tella ympäris­tölle, että uusi on väärin/moraalitonta — hävitä se taistelu ja kuolla pois.

Kolumni mainitsee — aivan oikein — että lehdille on käymässä samalla tavalla kuin valoku­valle. Paha peikko (disruptori) on tietysti internet ja sosiaa­linen media, jotka sortavat perin­teiset toimijat (eli lehdet) samaan tilan­teeseen valoku­vaajien kanssa.

Mainitaan Flicker ja CC (Creative Commons) hyvinä kuvaläh­teinä ja taas toisaalta kehutaan, miten Kodin Kuvalehti tehdään dedikoiduin kuvin.

Sitten suora lainaus:

“Meidän kuitenkin pitää osata käyttää kuvia hinta­tie­toi­sesti, ja olisi kummal­lista, jos emme hyödyn­täisi edullisia kuvaläh­teitä. Emme saa jäädä päivit­te­lemään inter­netin moraa­lit­to­muutta tai huonoutta.

Nousemme tasolle, jossa disrup­tii­vinen innovaatio ei uhkaa meitä ja jossa saamme sen ainakin osittain hallintaamme.”

Siis anteeksi kuinka? Miten näin noustaan millekään “tasolle jossa disrup­tii­vinen innovaatio ei uhkaa”? Ehkä sisälu­ku­tai­dossani on jotain vikaa, mutta tuo ei aukea minulle ollenkaan. Eli siis sillä, että panos­tetaan mahdol­li­simman halpoihin, “riittävän hyviin” kuviin nostaa (tässä tapauk­sessa) SMF:n disruption yläpuo­lelle? Vai ymmär­sinkö oikein?

Kirjoittaja jatkaa:

“Lukijan täytyy kokea, että tämä juttu on räätä­löity tähän brändiin ja kuva on tehty juuri tähän juttuun, julkai­su­muo­dosta riippumatta.”

Eli nyt siis haetaan laatua, juuri tätä juttua varten tehtyä kuvaa? Eikö tämä ole risti­rii­dassa edellisen kappaleen kanssa?

Minulle jää epäsel­väksi, kumpaan suuntaan SMF on kallis­tu­massa kuvan­käy­tössään: pyrkiikö se tekemään laatua ja siten säilyt­tämään asemansa — vai siirtyä “mahdol­li­simman halpa mutta riittävän hyvä” ‑strate­giaan ja näin toimien työntää ulos bulkkia joka ei ehkä ole maailman tyylik­käintä, mutta ei sen tuotta­mi­nenkaan mitään maksa — ja näin toimien varmistaa katteensa?

Minua kalvaa pelko, että tämä ei ole kirjoit­ta­jal­lekaan ihan avautunut — ja että hänen kantava ajatuk­sensa on, että tehdään molemmat — mutta tehdään ne mahdol­li­simman kustannustehokkaasti.

Loppu­tulema on kuitenkin: mikään tässä ajatte­lu­mal­lissa ei nosta yritystä pois disrup­tii­visen kehityksen tieltä millekään “uudelle tasolle”, jossa muka sitten ollaan turvassa. Ei mikään. Viitaten Tarmon analyysiin disruption syvim­mästä olemuk­sesta: on valinnan paikka. Molempia ei voi saada.

Ja lisään heti: disrup­tii­vi­suuteen myös kuuluu, että perin­teiset toimijat eivät ymmärrä sen vaiku­tusta ajoissa. Tunnetuin esimerkki maassamme lienee Nokia, joka avoimesti nauroi iPhonen tultua markki­noille 2007.

Voiko mitään päätellä siitä, että kustan­nus­talot heräävät nyt, yli 20 vuottta inter­netin keksi­misen jälkeen tilan­teeseen, että jotain pitäisi tehdä?

Ja tarjottu ratkai­su­malli on, mikäli sen oikein ymmärrän: tehdään samaa kuin aina ennenkin, mutta yritetään tehdä se halvemmalla?

Loppusanat

Mielestäni kirjoitus itsessään kuvastaa hyvin sitä hämmen­nystä, joka alalla ja kaikesta päätellen myös SMF:ssä vallitsee.

Ja kun Euroopan viiden­neksi suurimman kustan­tajan design­kes­kuksen kuvapääl­likkö linjaa talonsa tapaa toimia tulevai­suu­dessa, on mielestäni myös vähän tarkemman lukemisen paikka. Vaikuttaa aika monen elämään.

“Kuka vain osaa kuvata”, hän kirjoittaa. Lisäisin tähän: kuka tahansa osaa myös kirjoittaa. Täyttääkö SMF sivunsa jatkossa leikkaa-liimaa periaat­teella myös genee­ri­sestä ja ilmai­sista teksteistä, joita on netti pullollaan?

Vai onko nyt tehty linjaus, että teksti on journa­lismia, mutta kuvat ovat vain ikävä, pakol­linen kustannus? Maail­massa, jossa kommu­ni­kaatio käydään entistä enemmän kuvilla, tämä olisi aika rohkea linjanveto. Itsemurha, sanoisin jopa.

Lainaan vielä kerran kolumnia, nyt sen loppulausetta:

Maailma on täynnä toinen toistaan muistut­tavia mitään­sa­no­mat­tomia valokuvia. Maailma on myös täynnä upeita ja kosket­tavia kuvia — sellaisia meidän pitää käyttää. Ne jättävät muistijäljen.

Aivan.

Kuten sanoin, kirjoi­tuksen logiikka ei minulle aukea.