Akkojen piekseminen oikein urakalla ei ole päätoimittajan mielestä huono otsikko
Olen kirjoittanut tähän blogiin tähän päivään mennessä aina yksin. Tänään teen poikkeuksen ensimmäisen kerran. Syitä on kaksi: kollegani Arttu Muukkosen kanssa kävimme menneellä viikolla kiivasta keskustelua aiemman juttuni yhteydessä Talouselämän päätoimittajan Reijo Ruokasen kanssa siitä, mitä oikein on laatujournalismi. Yhteistä säveltä ei oikein löytynyt, elämmme ilmeisesti hieman eri maailmoissa päätoimittajaportaan kanssa. Mutta keskustelu on aina hyvästä — löytyy yhteistä säveltä tai ei.
Toinen syy selviää otsikosta: Sotkamo ja Kuhmolainen lehtien päätoimittaja oli hyvin samoilla linjoilla tänään julkaistun juttunsa kanssa. “Otsikko ei voi olla huono, jos ihmiset sitä klikkaavat” tuntuu olevan hänen kantava ajatuksensa. Ja en voi välttyä näkemästä samankaltaisuutta päätoimittaja Ruokasen kommenttiin siitä, että “Seiska on huippulaatua, sillä se myy hyvin.”
(Edit 28.10. klo 21: Lainaan yllä päätoimittaja Ruokasta väärin (tarkempi keskustelumme kommenteissa), suora sitaatti kuului “Minusta Seiska on todellista laatujournalismia omalla alallaan. Ihan ehdottomasti. Ei sen tarvitse kaikkia miellyttää.” Pahoitteluni virheestä. Kyse oli minun tulkinnastani ja tulkintaa ei laiteta lainausmerkkeihin.
Ja lisäys: en todellakaan vihjaa suoraan tai epäsuorasti, että hän mitenkään olisi tämän ko. otsikoinnin kannattaja. Tein rinnastusta hänen kommenteihinsa aikaisemmassa jutussa, jossa ymmärtämäni mukaan hän pyrki määrittelemään laadun siten, että oikein konseptoitu tuote oikein ja tarkoin rajatulle kohderyhmälle on sama asia kuin journalistinen laatu. Näin tulkitsin. Jälleen: keskustelu on kokonaisuudessaan nähtävissä ko. jutun kommenteissa.
Näen samaa argumentointia päätoimittaja Huuskon vastuksessa kysymykseen oliko otsikko hänen mielestään asiallinen. Huusko myöhemmin tänään artikkelinsa kommenteissa pyysi anteeksi ja lehti vaihtoi otsikon.)
Mutta tämä johdannosta. Kiitos Artulle, kun nosti tämän esiin.
Sotkamo-lehti julkaisi tänään lauantaina perheväkivallasta kertovan verkkouutisen otsikolla Akkoja pieksettiin oikein urakalla. Saman jutun julkaisi myös Kuhmolainen.
Ajattelin, että otsikon täytyy olla toimituksen joskus hyvin mustaksi menevää työotsikkohuumoria ja ajatuksena on varmasti ollut julkaista juttu asiallisemmalla otsikolla.
Soitin Sotkamo-lehden ja Kuhmolaisen päätoimittajalle Martti Huuskolle illalla kysyäkseni asiasta. Tässä käymämme keskustelu.
Hei, olen free-toimittaja Arttu Muukkonen. Teillä on Sotkamo-lehden sivuilla perheväkivaltaa koskeva juttu otsikolla Akkoja pieksettiin oikein urakalla. Aika outo otsikko.
Joo… Se on siis Sotkamo-lehden nettiuutinen. Siinä on toimittaja päätynyt tällaiseen otsikointiin.
Onko se mielestäsi asiallinen?
No… On se aika kärkevä, mutta nuo ovat vähän sellaisia, kun ne tulevat nettiin. Nettitoimituksessa tahtoo vähän tällaisia kärkevämpiä olla. Siellä niitä luetaan siten enemmän.
Tämä ei siis ollut virhe? Ei mikään työotsikko, joka menee vahingossa ulos?
Tuota… Pitää tarkistaa, olen ihan muualla nyt. Täytyy vähän katsoa. Soitan jonkin ajan päästä.
Noin 15 minuutin kuluttua Huusko soittaa takaisin.
Selvisikö tilanne?
Joo, en siis soittanut toimittajalle. Tässä on varmaan sellainen tapaus. Juttu sinänsä on ikävä perheväkivaltatapaus. Otsikko on aika kärjistyneesti tehty, mutta se kuvastaa ehkä sitä tilannetta. Sotkamossahan on tätä perheväkivaltaa aika paljonkin, ja siitä on otsikoitu niin netissä kuin lehdessäkin.
Näkisin enemmän, että tämä on otsikko, joka ilmaisee mikä on tilanne ja hätä maakunnassa, ei niinkään että haluttaisiin ylilyödä. Jos katsot Sotkamo-lehteä, näitä otsikoita ja vastaavia aiheita on valitettavan paljon. Ei pelkästään tämä, vaan kyseessä on pidempiaikainen tapaus.
Millään tavalla ei perheväkivaltaa arvioida, vaan on haluttu nostaa esille se ongelma, joka meillä on Sotkamossa. En voi tämän enempää ottaa kantaa. Juttuhan kertoo tosi rankoista tapahtumista, kuten monet muutkin, joita paikkakunnalla tapahtuu.
Tämä on siis herättänyt aikamoisen tyrmistyksen Twitterissä ja Facebookissa. Tätä pidetään uskomattomana ja perheväkivallalle naureskelevana. Eihän noin voi otsikoida.
Juttu todella on sellainen, että kertoo täsmälleen sen mitä on tapahtunut, ja se pitää sijoittaa laajempaan kehykseen. Kainuun mittasuhteissa ja Sotkamon mittasuhteissa on valitettavan paljon perheväkivaltaa.
Mutta otsikko on mielestäni aika uskomaton.
Niin kuin sanoin, tämä pidempiaikainen ilmiö ja viitekehys, joka on taustalla. Eihän tuo sinänsä, yhtenä uutisena, mutta tämä on toimituksessa tavallaan käännetty toisin päin.
Ja hyvä jos herättää keskustelua, toivottavasti herättää niiden keskuudessa, jotka syyllistyvät siihen. Ei meidän toimittajat sitä millään tavalla väheksy tai hyväksy, se on selvä juttu.
Ok, kiitos. Saako tämän julkaista blogissa, tämän meidän keskustelun?
Joo, toki. Hyvä että näistä keskustellaan.
_______
Tahatonta (tragi)komiikkaako, mutta saman konsernin mainos samaisella sivulla sopi hyvin tematiikkaan.
Eli näin meillä siis tehdään sitä laadukasta journalismia?
20 Replies to “Akkojen piekseminen oikein urakalla ei ole päätoimittajan mielestä huono otsikko”
Kiitos päätoimittajan näkemysten selvittämisestä. Huh-huh, lähetin itsekin palautetta siinä toivossa, että tämä olisi vain yksittäisen toimittajan lipsahdus huonona päivänä…
Tuota noin. Kari, kerrot seuraavaa:
“Toinen syy selviää otsikosta: Sotkamo ja Kuhmolainen lehtien päätoimittaja oli hyvin samoilla linjoilla tänään julkaistun juttunsa kanssa. “Otsikko ei voi olla huono, jos ihmiset sitä klikkaavat” tuntuu olevan hänen kantava ajatuksensa. Ja en voi välttyä näkemästä samankaltaisuutta päätoimittaja Ruokasen kommenttiin siitä, että “Seiska on huippulaatua, sillä se myy hyvin.”
Muuten mielenkiintoista, mutta en koskaan ole sanonut noin. En koskaan ole todennut, että “Seiska on huippulaatua, sillä se myy hyvin.”
Sitaatti on keksitty. Tuulesta temmattu. Vale.
Eikä kyse ole nyt tulkintaerimielisyydestä, koska lainausmerkkien väliin ei sijoiteta tulkintaa vaan sataprosenttinen sitaatti.
Sitten hieman tulkintaa:
Olenko sitä mieltä, että hyvin myyvä on aina laatua. En ole. Laadusta ei seuraa aina levikkiä.
Mielipiteeni ei ole muuttunut tai jalostunut parin viime päivän aikana. Näin kirjoitin siinä keskustelussa, mihin viittaat:
“Onko laatu yhteydessä levikkiin? Ei välttämättä, mutta usein on. Käytät laadun esimerkkinä Imagea ja toteat, että levikiltään se on pieni. Onhan se, mutta genressään se on ykkönen.”
Luot tässä tuoreessa kirjoituksessasi sellaista mielikuvaa, että mielestäni tämä piksämis-otsikko olisi ok. Ei olisi. Se on kamala otsikko. Siinä on kielivirhekin, mutta se on tuolle otsikolle vain eduksi.
Keskustelu journalismista on joskus hyödyllistä, mutta keskustelussa pitää olla suora ja reilu. Kun väität minun todenneen jotain, mitä en ole todennut, et ole suora etkä reilu. Valehtelet.
Kun luot mielikuvaa siitä, että jotenkin hyväksyisin tällaisia pieksentä-otsikoita, luot väärän mielikuvan, jota tuet keksityllä sitaatillasi.
Aivan oikein. Pahoitteluni. Sitaatti, joka minun olisi pitänyt laittaa oli: “Minusta Seiska on todellista laatujournalismia omalla alallaan. Ihan ehdottomasti. Ei sen tarvitse kaikkia miellyttää.” Minun virheeni, sillä kyse oli tulkinnasta, kuten ehkä kuuluu johdattelevista sanoista “kommenttiin siitä, että…”. Mutta olet aivan oikeassa: tämä ei olisi kuulunut lainausmerkkeihin.
Hyvä.
Tulkintasi on väärä.
Edellisessä keskustelussa määrittelin laadun näin:
“Olen yhä sitä mieltä, että laadukkaaksi journalismin tekee se, kun valitulle kohderyhmälle tuotetaan valitun konseptin mukaista sisältöä mahdollisimman hyvin.”
Tarkensin asiaa levikin ja laadun suhteesta näin:
“Onko laatu yhteydessä levikkiin? Ei välttämättä, mutta usein on. Käytät laadun esimerkkinä Imagea ja toteat, että levikiltään se on pieni. Onhan se, mutta genressään se on ykkönen.
Seiska on genressään ykkönen. IS on genressään ykkönen.
Kilpailutilanteessa laatu ratkaisee, jos eroa ei saada aikaan jakelulla tms. Aika harva saa.”
“Seiskalla on ollut useita kilpailijoita. Kaikki ovat hävinneet ottelun. Lajityypistään huolimatta Seiska on välttynyt tuomioilta. JSN on antanut sille langettavan muistaakseni kahdesti. Kyllä se kertoo, että Seiska hoitaa hommansa hyvin. Ei siitä tarvitse pitää, mutta ammattitaito kannattaa tunnistaa.”
En ymmärrä, miten saat noista tulkinnan, että mielestäni Seiska on huippulaatua, koska se myy hyvin.
Seiska on laatujournalismia, koska he tekevät työnsä hyvin. Kilpailutilanteessa laatu ratkaisee usein.
Tulkintasi, jonka olit naamioinut sitaatiksi, on täysin väärä. Siitä tekemäsi johtopäätös, että jotenkin pitäisin po otsikkoa hyvänä tai hyväksyttävänä, on täysin väärä.
ahhh.. Anti-mainonta — minun henkilökohtainen suosikki
Ei millään tavalla eettinen, mutta erittäin tehokas tapa saada klikkejä omalle kanavalle.
(Tältäkin sivulta tuli 2 linkkiä.)
Kuuluuko tämmöiset toimintatavat journalismiin?
Mielestäni ei, mutta niin kauan, kun meidän yhteiskunta pyörii rahan ympärillä, tämä tulee tuskin muuttumaan ainakaan parempaan suuntaan.
(Ehkä asia muuttuu, jos löytyy oikeasti toimiva(=käyttäjän näkökulmasta helppokäyttöinen) rahoitus systeemi (netti)journalismille ja ihmiset alkavat ymmärtää, että ilmainen/halpa ei ole aina paras vaihtoehto.)
Jan
Itsehän olisin enemmän huolissani siitä, että sana ‘piestä’ taivutetaan tavallisesti ‘piestiin’, ei ‘pieksettiin’.
Entäs sana “pieksää”? Eikö se taivu noin?
Outoa on myös passiivin käyttö otsikossa: pahoinpitely esitetään tekona, jolla ei ole tekijää. “Pieksettiin” viittaa luonnonvoiman tyyppiseen tapahtumaan, jota ei olisi voinut estää millään tavoin. Pahoinpitelyllä on aina tekijä, joka on saatava vastuuseen. Tämä pitäisi näkyä myös uutisoinnissa.
Koko otsikko on jotenkin aivan väärä. En tiedä, onko Kainuussa erilainen huumori tai rankempi tapa puhua asioista, mutta lehtitekstissä ei voi puhua akoista, ei pieksemisestä, eikä varsinkaan oikein urakalla — ihan kuin luvassa olisi urakkapalkkioperusteinen työ, jota toteutetaan.
Tein kysymykset samalla kun haastattelin päätoimittajaa, joten en muistanut painottaa kunnolla sitä, miten naiseen voi viitata akka-sanalla.
Koko otsikko on enemmän pahoinpitelijän näkökulmaa kuin neutraalia uutisointia. Se on aika erikoista.
Myös perustelu siitä, että otsikolla koko asetelma on käännetty toisin päin kuulostaa arvostelukyvyn hämärtymisestä.
Ja kaiken pohjallahan on ajatus siitä, että netissä klikataan enemmän uutisia, joissa on kärjistetty otsikko. Mautonta ja väärin, jos se tarkoittaa tätä.
Samaa mieltä Eeva Meltion kanssa: passiivin käyttäminen hämärtää sen, että kyseessä oli tahdonalainen teko.
Otsikon sävy on hieman humoristinen ja ymmärtäväkin. Oikein urakalla kuritettiin akkoja, nih. Perheväkivalta ei nyt oikein ole väkivaltaa ja oikeastaan se on hieman hyväksyttävää. Pojat on poikia. Niin että.
Ikävät asiat pitä kertoa juuri sellaisina kuin ne ovat. Ikävinä. Turha heittää sekaan huumoria pätkääkään.
Ehkä toimittaja ei sitä niin tarkoittanut. Ehkä hänen harkintansa vain petti.
Päätoimittajan harkinnan olisi pitänyt pelata viimeistään silloin, kun Arttu huomautti asiasta.
Ehkä se pelasikin. Ehkä otsikko oikeasti heijastelee tekijöiden arvomaailmaa.
Ei ollut ensimmäinen tämänkaltainen otsikointi Sotkamo ‑lehdessä; http://www.sotkamolehti.fi/Uutiset/1194770145175/artikkeli/turpiin+niin+etta+tukka+lahti+vai+humalassa+kaatuilua.html
Sotkamo-lehden jutussa päätoimittaja pyytää anteeksi. Otsikko on myös muutettu muotoon Perheväkivaltaa taas Sotkamossa (linkki: http://www.sotkamolehti.fi/Uutiset/1194773968624/artikkeli/akkoja+pieksettiin+oikein+urakalla.html)
“Tämän paheksuntaa ja keskustelua herättänyt perheväkivaltauutisen otsikko on muutettu.
Minä päätoimittajana ja Sotkamo-lehti pyytävät anteeksi niiltä, joita otsikointi on loukannut.
Itse uutisessa oleva asia on todella vakava ja koskee aivan liian monia ja aivan liian usein. Yksikin tapaus on liikaa asianosaisille.
Martti Huusko
päätoimittaja”
Tajutkaa edes hävetä, junttiäijätoimittajaperkeleet!
Voisikohan Kari seurata Sotkamo-lehden päätoimittajan esimerkkiä ja korjata virheen- Tässä blogissa yhä edelleen väitetään, että olisi argumentoinut näin:
“Seiska on huippulaatua, sillä se myy hyvin.”
En ole sanonu mitään tuon suuntaistakaan, enkä kirjoittanut. Se lienee selvää kaikille jotka ovat ovat tähän keskusteluun tutustuneet.
Silti olisi suotavaa, että alkuperäinen virhe korjattaisiin. Sen säilyttämiselle ei ole mitään perusteita.
Mielestäni välittömästi myönsin virheeni; jonka myös tiedostit kommentissasi. On yleensä tapana lienee, että alkuperäistä ei korjata, vaan myönnetään virhe, mikäli sellainen on tapahtunut. Jos toimittaisiin toisin, ei kukaan ymmärtäisi mistä on kysymys.
Väärän väitteen pitäminen kirjoituksessa ei mitenkään ole perusteltavissa. On kohtuutonta, että väität minusta mitä sattuu ja kieltäydyt korjaamasta.
Valitsemasi tapa johtaisi automaattisesti langettavaan päätökseen julkisen sanan neuvostosta, jos kyseessä olisi jsn:n piirissä oleva sivusto ja jos joku kantelisi.
Virheen voi korjata niin, että lukijat eivät mene hämilleen. Jos se ei onnistu, virhe pitää korjata, vaikka lukijat menisivätkin hämilleen.
Näin toimitaan journalismissa.
Ole ystävällinen ja korjaa kirjoituksesi. Siinä on vale, jonka lukija uskoo, ellei hän lue kirjoitukseen liittyvää keskustelua.
Lisäys edelliseen:
se on tietysti hienoa, että julkaisit kommenttini, vaikka se olikin kriittinen. Valitettavasti perusteksti on se, joka luetaan. Keskustelu luetaan, jos luetaan.
Siksi on olennaista, että virhe korjataan eikä jätetä hämäämään lukijaa.
Päästän lävitse kaikki asialliset kommentit, kriittisiä tai ei. Korjasin mielestäni parhaan kykyni mukaan — niin että lukijat ymmärtävät mistä perusteista tätä keskustelua on käyty.
Hyvin korjasit. Kiitos.
Lukijat pysyvät kyllä keskustelusta kärryillä nyt.
Tarkennan vielä tuota korjaustasi. Olet tulkinnut minua niin, että mielestäni oikein konseptoitu tuote oikein ja tarkoin rajatulle kohderyhmälle on sama kuin journalistinen laatu.
Puoleksi oikein. Olen aika moneen kertaan näissäkin keskusteluissa todennut, että laatua on, kun tuote oikein konseptoitu oikealle kohderyhmälle ja HYVIN TEHTY.
Hyvä konseptointi ja kohderyhmän rajaus ovat väöttämättömiä vaan eivät riittäviä edellytyksiä. Sitten pitää vielä toteuttaa konseptia hyvin.