Reality Check — like Now?

( This post will be in Finnish — this is probably one time only exception in this blog, but it is because I am quoting and referencing Finnish material extensively.)

Tänään aamulla maamme viral­lisena histo­rian­kir­joit­tajana pidetty Helsingin Sanomat julkaisi kolumnin Sytytä Kynttilä Reijolle. Ymmärrän kolumnin kirjoit­ta­misen taiteen­lajina — mutta kyseinen kirjoittaja Virpi Salmi meni nyt kaikkien rimojen alitse ja sohaisi muura­hais­pesään pahemman kerran. Kehoitan lukemaan ennen kaikkea ko. kolumnin kommentit huolella sekä esim. FB:ssä siitä käytyä keskus­telua. Veikkaan että maksoi Hesarille aikamoisen nipun tilaajia.

Toisaalta Salmea on pakko ymmärtää: jollain pitää työnan­ta­jalta pinnoja lypsää ja jos päätoi­mittaja tällaisen lehmän­läjän tilaa, niin pakkohan se on kirjoitaa. Ja saihan hän siinä ne Andy Warhollin mainos­tamat 15 minuuttia kuuluisuutta.

Eniten tässä surettaa kuitenkin maan isoimman päivä­lehden vajoa­minen tälle tasolle. Julkaistaan tällaista sontaa (viimeisten BB-kuulu­misien ohella :-) ), mutta jätetään julkai­se­matta mm. journa­lis­ti­liiton vastine päätoi­mit­tajan absur­deihin väitteisiin ja suora­naisiin valheisiin, joita hän on tässä viime päivinä julki­suu­dessa auliisti jaellut.

Miksi kirjoitan suomeksi? Syy: valoku­vaaja Peter Forsgård tarttui välit­tö­mästi aiheeseen ja kirjoitti siitä heti hyvän blogi-kirjoi­tuksen Kaikki oikeudet HS:lle ja vastuut muille? Lyhyt ja asial­linen kommentti.

Johon minä kirjoitin raivo­päissäni vastauksen. Raivoissani en todel­lakaan Peterille, vaan Hesarille ja ihmisille, jotka eivät omaa napaansa pidem­mälle osaa katsoa. Suora­nai­sille rahanah­neille valehtelijoille.

Ja luettuani sen nyt ajattelin, että se voisi kiinnostaa myös minun lukija­kun­taani (niin, teitä molempia… ;-) )

Joten; harrastan HS:n suosimaa copy-paste journa­lismia. Tässä ja nyt. Suomeksi. Kommenttini Peterin kirjoi­tukseen.

Hesari kirjoitti itse sunnun­taina, lainaten Aleksi Niemistä N2 toimis­tosta, että valta­media on tietoi­sesti hidas­tanut uudis­tusten käyttöön ottoa ja leviä­mistä alalle, viitaten tässä koske­tus­tie­to­ko­neille ja mobii­leille tehtyä todel­lista sisältöä. Hesarin lempi­termi on ollut “kanni­ba­lismi” jolla tarkoi­tetaan sitä, että yritetään säilyttää olennainen sisältö seuraavan päivän lehteen — eikä pyritäkään kehit­tämään ja esittämään journa­lis­tista, näyttävää sisältöä ns. uusilla alustoilla — sillä sehän voisi viedä lukijat pois paperilehdestä.

Nyt kuitenkin tiedetään varmuu­della muualta, että sanoma­lehdet ovat tulleet tiensä päähän. Kyse on vain aikatau­lusta ja siitä, kuinka paljon tässä viivy­tys­tais­te­lussa voidaan tehdä voittoa sijoit­ta­jille. 2009 =>2010 HS tuplasi voittonsa ja siitä seuraavan osingon määrän. Tämä samalla kun levikit laskivat ja maino­seurot yleisesti alkoivat virrata netin puolelle kiihty­vällä tahdilla. 

Törkeintä antia käydyssä keskus­te­lussa ovat mielestäni Viestinnän Keskus­liiton Valtteri Niirasen kommentit, joissa hän vähät­telee käynnissä olevaa raken­ne­muu­tosta ja toteaa, että “tekijöiden pitää vain ymmärtää ja sopeutua, sillä ajat ovat kovat…” 

Millähän vuosi­tu­han­nella hän luulee elävänsä?

Ei, tekijät ovat sen ymmär­täneet jo aikoja sitten. Olemme muutoksen edessä.

Me emme tarvitse sanoma­lehtiä. Me tarvit­semme hyvää, korkea­laa­tuistta journa­lismia. Sitä kutsutaan myös älykkääksi, julki­seksi keskus­te­luksi (jota muuten Virpi Salmen kolumni ei todel­lakaan ole). Yhteis­kunta tarvitsee sitä. 

Ongelma on, että suuret media­talot, ennen kaikkea Sanomat, joilla on — tai paremmin on ollut — käytän­nössä täysi monopoli tähän “julkiseen, älykkääseen keskus­teluun” eivät sitä tajua. Tai: ehkä tajuavat, mutta he ovat valinneet priori­tee­tikseen sijoit­tajien miellyt­tä­misen minkään­laisen alan kehit­tä­misen sijaan. Tämä tulee kostau­tumaan pahoin, sillä suunta on selvä — kuten sanoin, kysymys on vain ajasta.

Eikö kenenkään mielestä ole oireel­lista, että internet on ollut olemassa jo 20 vuotta, se on selvästi kaikista voimak­kaimmin kehittyvä ala journa­lismin saralla, iPad etc. on ollut jo kohta kaksi vuotta meidän arkipäi­väämme, kuumin nimi media­maa­imassa on ollut jo useamman vuoden Brian Storm… ja tässä maassamme ei ole yhtään päivä­lehteä, jonka iPad versiota viitsisisi seurata — innova­tii­vi­sesta multi­me­diasta nyt puhumattakaan.

Tulevaisuus on selkeästi muilla alustoilla kun paperilla — ja nyt ne oikeudet yritetään riistää isoimmaan oikeu­della niin kauan kuin sen vielä luullaan olevan mahdol­lista ilman sen suurempaa hälyä. Primääri alusta, jolle teemme työtä kymmenen vuoden päästä ei todel­lakaan ole enää painettu paperi.

Tällä hetkellä meillä laatu­lehtien (onko niitä — ja huomaatteko kuinka yritän olla mainit­se­matta koko ajan Hesaria… :-) ) käsitys inter­nettiin ja table­teille suunna­tusta journa­lis­mista on se kuuluisa lukijan kuva (jonka saa parilla leffa­li­pulla) ja se Laaja­salon Kristil­lisen Opiston ensim­mäisen vuosi­kurssin (ilmaisen) harjoit­te­lijan etusormi joka naputtaa siihen sopivan kuvatekstin. Tämä tietysti palvelee sitä näivet­tyvää printtiä, sillä niin kauan kuin ei ole oikeasti toimivia vaihtoehtoja, niin ihmiset tilaavat sen läpys­känsä totto­muk­sesta, kun ei kerran muutakaan ole tarjolla . Tämän valossa on ehkä ymmär­ret­tä­vääkin, että päivä­leh­tiemme sähköiset versiot ovat niin onnet­tomia kuin ovat.

On vasten­mie­listä seurata, kun maan suurimman lehden päätoi­mittaja valeh­telee silmät päästään, selittäen miten hän “ei ymmärrä mistä tässä on kysymys, eihän nämä hihhulit ole meillä edes töissä”. Niin: samalla viikolla HS:n kesäku­vaajien sopimukset päättyivät. Koko kesän heille kuvanneet valoku­vaajat sanoivat selkeästi “EI” kun heille tarjottiin mahdol­li­suutta avustaa HS:ia jatkossa — näillä uusilla “sopimuk­silla”. Joten HS jatkanee vanhalla copy-paste / lukijan­ku­va­lin­jalla myös tulevaisuudessa.

Ja tämä Penti­käisen kommentti “Journa­lis­ti­liitto ei voi edustaa näitä freelance­reita…” Anteeksi? Liitto jossa on 2200 freelance jäsentä, ja se ei voi heitä edustaa? Ihan oikeasti nyt — kuten toisella kotimai­sella sanotaan: REALITY CHECK!

Olen kirjoit­tanut aiheesta toistu­vasti — ja lähes tasan vuosi sitten kirjoitin The Deathwatch of Our Daily Print , jossa veikkasin, että viiden vuoden sisällä toinen iltapäi­vä­leh­temme on historiaa ja siitä viiden vuoden sisällä HS seuraa perässä.

Mitä tällä hetkellä tapahtuu ei todel­lakaan anna aihetta muuttaa tuota arviota.

Vuosi sitten aloitin tuon samaisen artik­kelin lainauk­sella Matrixista, ja se sopinee tähän hyvin päätökseksi:

“I know you’re out there. I can feel you now. I know that you’re afraid… you’re afraid of us.
You’re afraid of change. I don’t know the future. I didn’t come here to tell you how this is going to end.
I came here to tell you how it’s going to begin…”